Outlander – Matkantekijä
2014, Sarjat
8.3

Brittiläis-amerikkalainen draamasarja kertoo naimisissa olevan armeijan sairaanhoitajan, Claire Randallin tarinan. Claire siirtyy mystisesti ajassa taaksepäin vuodesta 1945 vuoteen 1743, keskelle tuntematonta maailmaa ja hengenvaarallisia tapahtumia. Hän joutuu avioon nuoren skottilaisen sotilaan kanssa, mutta hänen sydämensä on aivan muualla.

Vigil - kuolema syvyyksissä
2021, Sarjat
7.4

Kalastusalus katoaa Skotlannin rannikolla ja pian lähistöllä sukellusvene HMS Vigilillä sattuu outo kuolemantapaus. Ydinaseella varustettu alus ei voi rantautua, joten rikosetsivä Amy Silva lähetetään tutkimaan tapausta syvälle meren pohjaan. Laivasto vastustaa asioihinsa puuttumista, joten lähtökohdat eivät ole helpoimmat mahdolliset. Vigililtä ei myöskään voi lähettää viestejä maihin, jottei sen sijainti paljastuisi. Mitä aluksella tapahtui juuri ennen kuin yksi jäsenistöstä sai surmansa ja kalastusalus katosi? Voiko vaakalaudalla olla koko aluksen - tai jopa koko maan turvallisuus?

Karppi
2018, Sarjat
7.3

Miehensä tapaturmaisesta kuolemasta toipuva rikospoliisi Sofia Karppi alkaa tutkia nuoren naisen murhaa, jonka vaikutus ulottuu yhteiskunnan kaikille tasoille.

Jäinen planeetta II
2022, Sarjat
9

Jäinen planeetta II tarjoaa jatkon vuonna 2012 esitetylle samannimiselle huippusarjalle. Jaksoissa tutustutaan maapallon kylmiin alueisiin ja niillä esiintyviin eläimiin, pohjoisnavasta etelänapaan, maalla, meressä, metsässä ja lakeuksilla, Uskomattoman kauniissa maisemissa liikkuvassa sarjassa nähdään useita eläinlajia kuten esim. susia, biisoneita, siperiantiikereitä sekä valaita ja perehdytään niiden kykyyn elää ja lisääntyä haastavissakin olosuhteissa.

Studio Julmahuvi
1998, Sarjat
8.8

Studio Julmahuvi on vuonna 1998 valmistunut Yleisradion tuottama sketsisarja, jossa käsikirjoittajina ja näyttelijöinä toimivat Tommi Korpela, Janne Reinikainen, Jukka Rasila ja Petteri Summanen. Jani Volanen ohjasi sarjan ja toimi pääkäsikirjoittajana. Sarja oli suuri menestys ja voitti Venla-palkinnon vuonna 1998. Studio Julmahuvi julkaistiin DVD:llä 20. lokakuuta 2005. Ohjaaja Jani Volanen on kertonut sarjan synnystä ja sketsien taustoista Jukka Annalan tv-tietokirjassa Toopelivisio (Teos, 2006).

Hakekaa kätilö!
2012, Sarjat
8.6

Sarja kertoo lämpimästi ja humoristisesti 1950-luvun Lontoon East Endin vähävaraisten asukkaiden ankarasta elämästä kätilön silmin.

Jarno ja minä
2024, Sarjat
8.5

Jos elämä on lyhyt, voiko se silti olla täysi? Jarno ja minä on tositapahtumiin perustuva draamasarja joka vie Jarnon ja Soilin uskomattomalle matkalle ratamoottoripyöräilyn maailmanmestaruussarjaan.

Skam
2015, Sarjat
8.6

Norjalainen sarja ystävyydestä, rakkaudesta, seksistä, pettämisestä, ryyppäämisestä ja juhlimisesta. Ensimmäisellä tuotantokaudella seurataan Evaa, joka on lukion ensimmäisellä.

Suuri keramiikkakisa
2015, Sarjat
8.6

Juontaja Siobhán McSweeney toivottaa 12 innokasta keramiikan harrastajaa tervetulleeksi työhuoneelle. Kilpailijat osallistuvat erilaisiin haasteisiin, joissa luodaan uskomattomia teoksia savesta. Heidän täytyy hurmata tuomarit, sillä joka viikko joku lähtee kotiin. Lopuksi yksi heistä kruunataan Britannian parhaaksi harrastajakeraamikoksi. Tässä sarjassa ihmiset voivat päästää luovuutensa valloilleen.

Happy Valley, varjojen laakso
2014, Sarjat
8.5

Ylikonstaapeli Catherine Cawoodilla on vaativa työ. Yorkshiren kreivikunnassa sijaitseva pikkukaupunki kulkee lempinimellä Onnen laakso. Elämä kaupungissa on kaikkea muuta kuin helppoa.

Kotikatsomo: Tuntematon sotilas
2018, Sarjat
8.5

Väinö Linnan romaaniin Tuntematon sotilas perustuvan ja Aki Louhimiehen vuonna 2017 ohjaaman elokuvan tv-sarjaversio sisältää puolitoista tuntia enemmän materiaalia kuin elokuvaversio. Pääosia näyttelevät Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen).

Normaaleja ihmisiä
2020, Sarjat
8.4

Koskettava draamasarja, joka seuraa Mariannen ja Connellin suhteen kehittymistä lukiovuosista aina yliopiston loppupuolelle. Marianne ja Connell asuvat pikkukaupungissa Irlannissa, mutta siihen yhtäläisyydet heidän välillään loppuvat. Connell on suosittu ja pidetty jalkapalloilija kun taas Marianne on koulussa yksin. Jokin epätodennäköistä kaksikkoa vetää yhteen.

Sydänmailla
2007, Sarjat
8.4

Rakastetun Heartlandin hevostilan tarina on kantanut jo 16 vuoden ajan, se on Kanadan televisiohistorian pitkäikäisin koko perheen draamasarja, jolle ei loppua näy. Heartlandin hevostila on kulkenut suvussa jo kuuden sukupolven ajan, ja Amyn äidiltään perimä hevoskuiskaamisen lahja näyttää jatkuvan hänen omassa tyttäressään. Elämän myrskyissä ei ole aina käynyt hyvin, mutta kolhuista on selvitty ajan kanssa. Mikään ei tuo takaisin menetettyjä rakkaita, olisiko siis jo aika suunnata katse tulevaisuuteen?

Puutarhakausi
2009, Sarjat
8.4

Vinkkejä ja inspiraatiota kaikille puutarhakärpäsen puremille tarjoavat Pernilla Månsson Colt, puutarhuri John Taylor, sisustussuunnittelija Malin Persson sekä kokki Tareq Taylor. Ilon ja naurun ohella asiaan kuuluu myös tuttu toverillinen kinastelu, josta on jo muodostunut sarjan tunnusmerkki.

Gordon Ramsay tien päällä
2018, Sarjat
8.4

Kolme isoa egoa, yksi pieni auto. Gordon, Gino ja Fred pakkaavat asuntoautonsa taas täyteen ja suuntaavat seikkailulle ympäri Eurooppaa.

Persaukiset
2019, Sarjat
8.4

Brittiläinen maalaisveijarisarjassa kuusi työväenluokkaista kaverusta ovat olleet ikiajat ystäviä ja hankkineet elantonsa keplottelemalla, varastamalla, huijaamalla, hamppua viljelemällä sekä muilla epäilyttävillä keinoilla.

Halt and Catch Fire
2014, Sarjat
8.4

Halt and Catch Fire vangitsee PC:n nousuajan 1980-luvun alussa, kun epätodennäköinen kolmikko - visionääri, insinööri ja huippulahjakkuus - ottavat niin henkilökohtaisia kuin ammatillisiakin riskejä rakentaessaan kovassa kilpailutilanteessa tietokonetta, joka tulee muuttamaan maailman. Kartoittaessaan 'Teksasin silikonipreerian' muuttuvaa kulttuuria jännittyneisyys ryhmän sisällä kasvaa, kun he yrittävät suunnistaa näkemyksellisyyden, petoksen, nerouden ja harhaluulon rajamailla samalla, kun heidän yrityksensä tehdä jotain todella merkityksellistä törmää vasten heidän kykyään todella uudistua.

Kummeli
1991, Sarjat
8.4

Kummeli on tamperelainen koomikkoryhmä, jolla on televisiossa nimeään kantava sketsiohjelmasarja. Ohjelmaa on esitetty Yleisradion Yle TV2-kanavalla vuodesta 1991 lähtien. Sketsisarja koostuu lyhyistä, joskus musiikkipainotteisista sketseistä, joissa yleensä samat henkilöhahmot esiintyivät jaksosta toiseen.

Minkä taakseen jättää
2015, Sarjat
8.4

Brittiläinen jännityssarja seuraa rikosylikomisario Cassie Stuartin ja komisario Sunny Khanin työskentelyä rikosjuttujen parissa.

Ihmisten Puolue
2008, Sarjat
8.3

Suomessa on kymmeniä pienpuolueita, joilla ei ole paikkoja eduskunnassa. Yhteistä näille puolueille on se, että niiden jäsenet ovat menettäneet uskonsa valtapuolueisiin, eivätkä löydä poliittista kotiaan niiden keskenään hyvin samanlaisista ohjelmista. Yksi näistä puolueista on Ihmisten puolue. Ex-kunnanvaltuutettu Tapani Riihimäen perustama Ihmisten puolue koostuu ajattelevista kansalaisista, jotka ovat kyllästyneet eduskuntapuolueiden näköalattomaan konsensukseen. Puolue kokoontuu kerran viikossa puolueen toimistolla. Kokouksessa käsitellään viikon poliittisia kysymyksiä ja pyritään muodostamaan niistä yhteinen kanta. Ihmisten puolue sai viime syksyn kuntavaaleissa maanlaajuisesti lähes 420 ääntä. Kevään eurovaaleissa suunta jatkui nousujohteisena. Seuraavaksi edessä ovat eduskuntavaalit, joissa puolue aikoo mennä, tietyllä ryminällä, sisään.

M/S Romantic
2019, Sarjat
8.3

Mitä kaikkea voi tapahtua yhden illan, yön ja aamun aikana Helsingin ja Tukholman välisellä risteilyaluksella? Suljetussa, pienen talon kokoisessa tilassa eri tarinat risteilevät ja kohtaavat uudestaan ja uudestaan, kun matkustajat vaeltelevat kerroksesta toiseen jahtaamassa kuka mitäkin: uutta rakkautta, yhden yön rakkautta, hääonnea, huomiota - mitä tahansa kontaktia. Jotain.

Jens erämaaseikkailulla
2020, Sarjat
8.5

Jens Kvernmo tekee pitkiä ja vaativia erämaavaelluksia. Hän elää unelmaansa teltan, kalastustarvikkeiden ja koiran kanssa ja haastaa luonnonvoimien lisäksi myös itsensä.

Aikuiset
2019, Sarjat
8.3

Anti-menestyvä milleniaali Oona pyörittää pientä kahvilaa Helsingin Kolmannella linjalla ja yrittää keksiä mitä haluaa elämältään. Yhdessä bestiksensä Artun kanssa he jakavat kaiken ja yrittävät kahlata eteenpäin tässä epämääräisessä sohjossa, jota elämäksi kutsutaan. Oona on ihminen joka potee kroonista eksistentiaalista kriisiä. Hän elää on-off-suhteessa Kuisman kanssa, joka on Oonan mielestä ehkä kuitenkin vähän liian ihana.

The Young Pope - piru vai pyhimys
2016, Sarjat
8.3

Kun nuori ja karismaattinen amerikkalainen, Lenny Belardo, valitaan paavi Pius XIII:ksi, herättää tapaus niin toivoa kuin levottomuuttakin katolisessa maailmassa. Valtataistelun yltyessä Vatikaanissa, Lenny yrittää löytää todellisen minänsä. Sarjan pääosissa loistavat Jude Law ja Diane Keaton ja sen ohjauksesta vastaa Oscar®-palkittu Paolo Sorrentino (2014: Paras ulkomainen elokuva, Suuri kauneus).