Toimittaja Nina Wedén rekrytoidaan ulkoministeri Jacob Weissin lehdistösihteeriksi, ja pian hän löytää itsensä keskeltä armotonta valtapeliä. Samaan aikaan konsultti Maxie Boije saa tehtäväkseen tutkia Weissin menneisyyttä, eikä aikaakaan, kun hän huomaa olevansa hengenvaarassa.
Supernaturalin tähdet ovat veljekset Dean ja Sam Winchester. Veljesten ollessa pieniä yliluonnolliset voimat tappoivat heidän äitinsä ja perheen isä alkoi jahdata demoneja. Nyt veljesten ollessa vanhempia nuorempi veli Sam on paennut menneisyyttään, mutta vanhemmasta veljestä Deanistä on tullut metsästäjä. Isänsä kanssa he jatkavat demonien jahtaamista. Veljesten isä kuitenkin katoaa ja Sam ja Dean yhdistävät voimansa ja lähtevät yhdessä pitkälle matkalle etsimään kadonnutta isäänsä. Matkalla vastassa ovat kuitenkin yliluonniset voimat.
Yhdysvaltalaisella perheellä on kaikki pintapuolisesti hyvin, kun brittiläinen pörssimeklari-isä ehdottaa, että he muuttaisivat hänen työnsä perässä Lontooseen. Uutinen ei hevostallia pitävää äitiä innosta, sillä alusta aloittaminen on aina raskasta. Perhe muuttaa kuitenkin Englannin maaseudulle hulppeaan vanhanajan kartanoon, äidille rakennetaan oma hevostalli ja lapset pääsevät varakkaisiin kouluihin, mutta täydellinen kulissi ei kestä, jos perustukset ovat mädät.
Koulun rehtorina toimiva eläköitynyt supersankari Jefferson Pierce palaa näyttämölle legendaarisena Mustana Salamana, kun rikollisjengi uhkaa hänen perhettään.
Menneisyyden erheet saattavat etuoikeutetun newyorkilaisnaisen vankilaan, missä hän saa hyvin pian sekä ystäviä että vihollisia.
Jake Epping on opettaja, joka on parhaillaan käymässä avioeroa ja oma kirjailijan ura on jäänyt sutimaan tyhjää. Tämän suosikkikuppilan omistaja Al tulee eräänä päivänä Jake luokse ja pyytää tämän tekemään yhden asian hänen puolesta. Kävelemään komerosta sisään. Komeron perällä on portti menneeseen aikaan. Al on tehnyt vuosia töitä yhden asian eteen - hän tahtoo estää presidentti John F. Kennedyn salamurhan. Alin vuosia kestänyt tutkimustyö ei ole tuntunut nykyajassa miltään, mutta vienyt voimat ja terveyden. Jaken olisi mahdollista jatkaa Alin tehtävää; estää monien epäonnisten ketjureaktioiden syntyminen ja säästää lukuisia henkiä. Ideologisen Amerikan symbolin kaatuminen ajoi maan moraalisesti epämääräiseen aikakauteen. Ehkä maailma voisi olla parempi paikka, jos yksi mies olisi ollut oikeassa paikassa, oikeaan aikaan - 11 marraskuuta vuonna 1963.
Watchmenin tapahtumapaikkana toimii vaihtoehtoinen, nykyaikainen todellisuus USA:ssa, jossa "supersankarit" on tehty lainsuojattomiksi väkivaltaisten toimintatapojensa takia. Tästä huolimatta osa heistä kokoontuu aloittaakseen vallankumouksen, kun taas toiset yrittävät estää sen.
Patricia Heaton esittää Frankie Heckiä tässä nokkelassa komediassa, joka käsittelee perheen kasvattamista ja odotusten alentamista. Frankie on rakastava vaimo ja kolmen lapsen äiti, joka käyttää nokkeluuttaan ohjatessaan perhettään.
Sarjassa seurataan tuttujen hahmojen elämää lähes vuosikymmen alkuperäisen sarjan päättymisen jälkeen. Lorelai, Rory ja Emily Gilmore kokevat muutoksen neljä vuodenaikaa.
Juonittelevan kuningatar Helenan perheen ylellinen elämä ajautuu vaakalaudalle, kun perinteet ja velvollisuudet joutuvat törmäyskurssille petoksen ja intohimon kanssa.
Teini-ikäinen Archie ja hänen ystävänsä luovivat seksin, romantiikan, koulun ja perhe-elämän karikoissa. He sotkeutuvat synkkään riverdalelaiseen salaisuuteen.
Shades of Blue on amerikkalainen draamasarja, joka perustuu löyhästi Michael Rudolphin romaaniin Shades of Blue: 30 Years of (Un)ethical Policing. Päähenkilö Harlee Santos on New Yorkin poliisin rikostutkija ja yksinhuoltajaäiti, joka painostetaan FBI:n korruptionvastaisen yksikön ilmiantajaksi.
Ruotsalainen draamasarja poliiseista Malmössä, heidän raskaasta arjestaan ja jatkuvista vaikeuksista erottaa työ ja yksityiselämä toisistaan. Toisella kaudella uusia poliiseja ovat Khalid, Fanny, Olle ja Osmond, jotka sekoittavat pakkaa entisestään.
Perustuu Neil Gaimanin romaaniin valtataistelusta vanhojen ja uusien jumalien välillä. Uusien jumalien käytös heijastelee modernin maailman viehtymystä rahaan, teknologiaan, mediaan, julkisuuteen ja huumeisiin.
Mystinen miljonääri Mr. Finch on luonut tietokoneohjelman, joka osaa ennustaa tulevissa väkivaltaisissa rikoksissa jollain tavalla mukana olevien ihmisten henkilöllisyyden. Ohjelmalla on kuitenkin rajoituksensa: se ei pysty kertomaan onko henkilö syyllinen, uhri vai todistaja, eikä sitä missä tai milloin rikos tapahtuu. Finch ei pysty kuitenkaan estämään rikoksia itse, ja hän ottaakin yhteyttä entiseen CIA-agenttiin John Reeseen , jonka muut luulevat kuolleen. Yhdessä miehet ryhtyvät selvittämään tapauksia, ja vähitellen myös Reesen menneisyydestä paljastuu tuskallisia muistoja. Pian Reesen kohtalosta kiinnostuu myös itsepäinen naispoliisi, etsivä Carter.
James ”Ghost” St. Patrickilta ei puutu mitään: hänellä on kaunis vaimo, kattohuoneisto Manhattanilla sekä New Yorkin kohutuin ja lupaavin uusi yökerho. Klubin menestyksen myötä myös Ghostin suunnitelmat kasvavat. Niiden tiellä on vain yksi mutta: silloin kun Ghost ei oleile klubilla, hän johtaa kaupungin tuottoisinta huumeverkostoa, joka suuntaa palvelunsa rikkaalle ja vaikutusvaltaiselle kermalle. Lainkuuliainen elämä kyllä houkuttelee Ghostia, mutta vähä vähältä uhkaava pilvi laskeutuu varjostamaan kaikkea ja kaikkia, joita hän rakastaa. Kun huumelabyrinttiin kerran eksyy, saattaako sieltä enää löytää ulos?
Revolution on amerikkalainen postapokalyptinen tieteisdraama, joka sijoittuu lähitulevaisuuden vuoteen 2027, 15 vuotta maailman pysyvästi pimentäneen sähkökatkon jälkeen.
Viehättävään kylpylähotelliin Jyllannissa saapuu kesäisin sotien välisinä vuosina 1928 - 1933 varakasta kaupunkilaisväkeä. Täällä he nauttivat lomaelämästä omistajien ja palvelusväen tehdessä kaikkensa, jotta he arvostaisivat oleskeluaan.
Ruotsalainen minisarja Matkan pää perustuu Leif GW Perssonin rikosromaaniin poliisi Lars Martin Johanssonista. Pääosissa nähdään Rolf Lassgård ja Helena af Sandeberg.
Fiktiivinen sarja kuvaa lähitulevaisuutta, jossa Norjan uusi, ympäristöystävällinen hallitus on lopettanut öljyn ja kaasun tuotannon Pohjanmerellä. Norjan pääministeri Jesper Berg on päättänyt ottaa ilmastokriisin vakavasti ja korvata fossiiliset polttoaineet ympäristöystävällisellä torium-energialla. Päätös pakottaa EU:n kutsumaan Venäjää avuksi, joka päätyykin valloittamaan Norjan. Mihin kaikkeen valtiot ovatkaan valmiit öljy- ja kaasuvarojen turvaamiseksi? Norjalainen jännityssarja perustuu dekkarikirjailija Jo Nesbøn samannimiseen romaaniin.
Alfred Suuri puolustaa valtakuntaansa. Samaan aikaan saksilaissyntyinen, mutta viikinkien kasvattama Uhtred vaatii syntyperäänsä liittyviä oikeuksia.
Nuori poliisi James Gordon haluaa kostaa orpopoika Bruce Waynen vanhempien murhan ja käy päättäväisesti Gotham Cityn rikollisuutta ja korruptiota vastaan.
Kiitetty, Lawrence Wrightin kirjaan pohjaava draamasarja FBI:n ja CIA:n välisestä valtataistelusta, joka loi pohjaa Afganistanin sodalle ja syyskuun 11. päivän terrori-iskuille.
The Casual Vacancy sijoittuu Pagfordiin, joka vaikuttaa idylliseltä englantilaiselta pikkukaupungilta mukulakivettyine toreineen ja muinaisine luostareineen. Kauniin ulkokuoren alla kaupunkilaiset ovat kuitenkin täydessä sodassa toisiaan vastaan: rikkaat köyhiä vastaan, teinit vanhempiaan vastaan, vaimot miehiään vastaan ja opettajat oppilaitaan vastaan. Pagford ei todellakaan ole sitä, miltä näyttää.