Ruudun uusi alkuperäissarja Utö on kahdeksanosainen mysteeritrilleri, jossa suomalaisen ulkosaariston asukkaat kohtaavat oudon ilmiön: kaikki yhteydet ulkomaailmaan katkeavat ja saarelaiset tajuavat olevansa täysin eristyksissä. Rauhallinen yhteiselo saa synkkiä käänteitä, kun pelko, valtataistelu ja menneisyyden demonit alkavat repiä asukkaita erilleen toisistaan. Kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään pelastaakseen itsensä ja perheensä?
Legendaarinen Top Gear on vihdoin täällä! Top Gear Suomessa Teemu Selänne, Ismo Leikoja ja Christoffer Strandberg testaavat autoja mitä hulvattomimmissa tehtävissä. Tästä pläjäyksestä ei viihdettä puutu! Kotimainen viihdeohjelma.
Lahti 2001 kertoo Suomen urheiluhistorian suurimmasta dopingskandaalista fiktion keinoin. Kuusiosaisessa draamasarjassa pureudutaan kipeään menneisyyteen - mitä tapahtui ja miksi? Sarjan juoni kulkee useassa aikatasossa, mutta päähuomio on vuoden 2001 tapahtumissa Lahden MM-kisojen ympärillä. Pääosassa nähdään Mikko Leppilampi ja muissa rooleissa nähdään Johannes Holopainen, Minka Kuustonen, Tobias Zilliacus, Pertti Sveholm, Jon-Jon Geitel, Kai Vaine, Marc Gassot sekä norjalainen Veslemøy Mørkrid. Kotimainen draama.
Heartlaken lukion ihastuttavilla opiskelijoilla on edessään uusi kouluvuosi täynnä hauskoja seikkailuja ja jännittäviä haasteita, jotka lähentävät heitä entisestään.
Vain kolmea vuotta aiemmin Ilpo Larha on tavallinen taksikuski, joka on juuri tavannut elämänsä rakkauden. Viehtymys vaaraan saa nuorukaisen kokeilemaan siipiään pakoauton kuljettajana ja rikollinen ura saa alkunsa. Pari vuotta myöhemmin hän pakenee vankilasta saatuaan elinkautisen vankeustuomion palkkamurhasta, johtaen 55 tuntia kestäneeseen piiritykseen Lahtelaisessa lähiössä.
Upouusi draamakomedia Los Angelesin kuningas kertoo jääkiekkoilija Eero Lahdesta, jonka ammattilaisura Yhdysvalloissa joutuu katkolle ja tähtistatus alkaa hiipua vääjäämättömästi. Kaiken kukkuraksi Eeron puoliso Anni on kyllästynyt olemaan lätkävaimo ja haluaa avioeron, joka jäädyttää parin yhteiset varat. Sarjaa tähdittävät Mikko Leppilampi, Luottomies-kaksikko Kari Ketonen ja Antti Luusuaniemi sekä Yhdysvalloissa asuva Anna Easteden. Sarjan ovat luoneet Juha Wuolijoki ja Jari Olavi Rantala. Sarjan on ohjannut Juha Wuolijoki.
Maailmanlaajuiseen hittiformaattiin perustuva Petolliset on uudenlainen psykologinen kamppailu, jossa kukaan ei voi luottaa keneenkään. Christoffer Strandberg on kutsunut Vanajanlinnaan 18 tunnettua kilpailijaa, jotka suorittavat yhtenä joukkona vaativia tehtäviä ja keräävät hopeaharkkoja voittopottiin. Pelin aikana kilpailijat kohtaavat epäilyksiä, petoksia ja dramaattisia pudotuksia, sillä heidät on jaettu Uskollisiin ja Petollisiin, mutta katsojien lisäksi vain kukin kilpailija yksin tietää, kumpaan leiriin hän itse kuuluu. Kilpakumppanin uskollisuutta tai petollisuutta he voivat vain arvailla, ja vain toiset heistä voivat voittaa pelin ja 25 000 euroa. Voittaakseen Petollisten tulee salata henkilöllisyytensä, juonitella, jopa valehdella - ja murhata Uskolliset yksi kerrallaan.
Erikoisjoukot on Suomen televisiohistorian rajuin kilpailureality, jossa 14 julkisuuden henkilöä osallistuu erikoisjoukkojen pääsykokeisiin valmistavalle koulutusleirille. Erikoisjoukoissa tehtävä joko suoritetaan tai lennetään pihalle. Sarja antaa katsojalle ainutlaatuisen välähdyksen erikoisjoukkokoulutuksen pääsykoevaiheesta. Kurssilla suoritetaan fyysisesti ja henkisesti brutaaleja harjoitteita, joiden kaltaisista erikoisjoukkoihin pyrkivän on päästävä läpi. Kouluttajat ovat entisiä eliittisotilaita, joilla on kokemusta erikoisjoukko-operaatioista mm. Irakissa, Afganistanissa ja Somaliassa.
Suomalainen sieniyrittäjä Jaakko hortoilee läpi elämänsä, kunnes lääkärin diagnoosi, vaimon syrjähyppy sekä paikallisen sienimafian uhkailu kääntää hänen elämänsä päälaelleen.
Farmi Suomi on keväällä 2020 alkanut suomalainen tositelevisiosarja, jota esitetään tv-kanava Nelosella. Ohjelma perustuu ruotsalaiseen The Farm -formaattiin. Ohjelmassa seurataan kahdentoista julkisuudesta tutun henkilön selvitymistä vanhanaikaisella maatilalla 30 päivän ajan. Osallistujat saavat tehtäviä pehtorilta, joka antaa tehtävät torpparille. Torppariksi valitaan yksi ohjelman osallistujista, joka saa johtaa maatilan töitä. Jokaisessa jaksossa yksi osallistujista joutuu lähtemään pois ja hän saa päättää uuden torpparin. Kilpailun voittaja saa 30 000 euroa.
Tara Duncan on aivan tavallinen maan asukas, joka lähtee taianomaiselle planeetalle! Siellä Tara oppii kontrolloimaan huimia taikavoimiaan, joita hän tarvitsee suojellakseen tulevaa valtakuntaansa.
Tervetuloa upouuteen Ninjagon kaupunkiin! Rauha on maassa ja ninjat toimivat opettajina Wun akatemiassa. He eivät vielä tiedä, että vaaraa vaanii jo kulman takana...
Suuri seikkailu on MTV3:lla alunperin toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin vuosina 2001–2005 esitetty suomalainen tositelevisio-ohjelma, jossa joukko suomalaisia henkilöitä kilpailee Suomen suurimmissa erämaissa erilaissa joukkuekilpailuissa. Sarjan formaatti on täysin kotimainen.
Karismaattinen ja särmikäs aboriginaalinainen Alex Irving päätyy kansakunnan katseiden kohteeksi sankariteon vuoksi, ja Australian vaikeuksissa oleva pääministeri Rachel Anderson näkee tilaisuuden kiillottaa kilpeään. Alexilla on muita suunnitelmia.
Ivalolainen poliisi Nina Kautsalo löytää kahlehditun naisen syrjäisen erämaamökin kellarista. Vangitusta naisesta löytyy tappavan vaarallinen virus, joten paikalle kutsutaan saksalainen virusasiantuntija Thomas Lorenz. Kun virusta ei saada eristettyä, joutuvat Nina ja Thomas tahtomattaan tapahtumien keskipisteeseen. Kilpajuoksu aikaa vastaan alkaa ja täyden epidemian estäminen vaatii Ninalta ja Thomasilta äärimmäisiä uhrauksia Lapin hyytävässä talvessa.
Draamakomedia Valkeakosken poliisilaitoksen arjesta.
Haluatko miljonääriksi? on yksi maailman suosituimmista ja tunnetuimmista tv-viihdeohjelmista. Ohjelmaan valituilla kilpailijoilla on mahdollisuus voittaa suuria rahasummia vastaamalla oikein asteittain vaikeutuviin monivalintakysymyksiin, joita on kaikkiaan 15. Vaikeusasteen kasvaessa kilpailija voi myös turvautua oljenkorsiin, joita on kaikkiaan kolme. Panokset ohjelmassa ovat kovat: pääpalkinto on 1 000 000 euroa. Ohjelmaa luotsaa koko kansan suosikkijuontaja Jaajo Linnonmaa.
Volker Kutscherin menestyksekkääseen dekkarisarjaan pohjautuva rikosdraamasarja. Babylon Berlin kutoo yhteen räikeitä rikostapauksia sekä Saksan 1920- ja 30-lukujen todellisia poliittisia ja historiallisia tapahtumia. Osa valtaapitävistä suhtautuu vainoharhaisesti siihen, mikä aate ja sen väri on suurin uhka yhteiskunnalle, ja sitä tietyt tahot osaavat käyttää taitavasti hyväkseen. Tämä harha vaikeuttaa myös poliisin työtä.
Sarjan tapahtumat sijoittuvat suurkaupungin keskussairaalan traumaosastolle, jossa hoidetaan akuuteimmat potilastapaukset. Heidät tuodaan sinne milloin ambulanssilla, milloin helikopterilla - tapahtumien rytmi on kiihkeä. Sarjan keskiössä ovat neljä sairaanhoitajaa. Kaunis yksinhuoltaja Iiris, on vasta aloittanut työt sairaalassa. Hän on tienannut opiskelurahoja seuralaispalvelussa, ja nyt valmistuttuaan hänellä on vaikeuksia pyristellä menneisyydestään eroon. Johanna taas on unelma-ammatissaan, hän on varsinainen sisar hento valkoinen. Johannan pasmat sotkeutuvat, kun hänessä herää ammatillinen kunnianhimo. Hoitajista empaattisin on herkkä Marleena. Hänen ongelmansa on rauhoittavien lääkkeiden väärinkäyttö. Marleenan on vaikea kestää työssään näkemiään ihmiskohtaloita, hän saa rauhoittavista lääkkeistä voimaa jaksaakseen. Apulaisosastonhoitaja Lenitalla on moraalinen dilemma. Hänen miehensä makaa vegetatiivisessa tilassa eikä tule koskaan heräämään. Ikävä kyllä Lenitan tytär ei usko sitä eikä suostu keskustelemaan mahdollisuudesta tehdä elvytyskielto. Ihmissuhteiden ja potilastarinoiden lisäksi sarja käsittelee sairaalamaailman hierarkiaa sairaanhoitajien näkökulmasta: sitä miltä tuntuu toteuttaa lääkärien ohjeita, vaikka on usein ehtinyt tutustua potilaan tilanteeseen lääkäriä paremmin.
Tähdet, tähdet on kotimainen musiikkiohjelma, jossa etsitään Suomen valovoimaisinta viihdyttäjää! Suomalaisille tutun menestysformaatin keskiössä ovat vaihtuvat eri musiikkigenret, joiden syövereihin artistit sukeltavat ja matkaavat rohkeasti myös mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tähdet, tähdet -kilpailijat ovat monipuolinen joukko esittävän taiteen eri aloilta. Nämä lahjakkaat taiteilijat ovat valmiina räjäyttämään potin viihdyttävillä ohjelmanumeroillaan.
Virittäjät on ex-formulatähti Mika Salon ja Tomi Tuomisen juontama auto-ohjelma, jossa autoharrastajat virittävät autojaan ja saavat mahdollisuuden haastaa entisen F1-kuljettaja Mika Salon.