The Voice of Finland
2011, Sarjat
5.5

The Voice of Finlandin neljännellä kaudella tähtivalmentajina nähdään upea nelikko: Tarja Turunen, Olli Lindholm, Redrama ja Michael Monroe. The Voice of Finlandissa nähdään vain lahjakkaita, hyviä laulajia, joista jokainen tähtivalmentaja kokoaa oman tiiminsä, jonka laulajia alkaa valmentaa suurille areenoille. The Voice on Finland huipentuu seitsemään suoraan lähetykseen, joista viimeisessä selviää kuka on Suomen ensimmäinen The Voice of Finland. Sarjan juontaa karismaattinen Axl Smith.

MasterChef Australia
2009, Sarjat
8.2

MasterChef Australia on australialainen ruoanlaitto-ohjelma, joka pohjautuu brittiläiseen MasterChef-formaattiin.

Leijonan luola Suomi
Sarjat

Leijonan luola Suomessa tavalliset yrittäjät saavat mahdollisuuden astella suomalaisen bisneskentän kovimpien sijoittajien eteen ja esitellä heille oman bisneksensä. Uudella kaudella Leijonina nähdään palkittu yrittäjä ja enkelisijoittaja Kim Väisänen, itsekin Leijonan luolasta aikanaan startin omalle bisnekselleen saanut Noora Fagerström, alle 30-vuotiaana miljonääriksi noussut yrittäjä Jenni Kynnös, kotimaisen bisneskentän legenda Jari Sarasvuo, yhtenä Woltin perustajista tunnettu Elias Aalto sekä yritysmaailmassa vaikuttava koomikko ja esiintyjä Sami Hedberg. Kotimainen realityohjelma.

Virta
2011, Sarjat
6.9

Kotimainen dekkarisarja, suomalaisten huippuammattilaisten vastaus Beckin ja Wallanderin heittämään haasteeseen. Hyytävän jännityksen ja yllättävien juonenkäänteiden ohella Virta käsittelee esikuviensa tavoin tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja.

Suuri seikkailu
2001, Sarjat
5.2

Suuri seikkailu on MTV3:lla alunperin toukokuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin vuosina 2001–2005 esitetty suomalainen tositelevisio-ohjelma, jossa joukko suomalaisia henkilöitä kilpailee Suomen suurimmissa erämaissa erilaissa joukkuekilpailuissa. Sarjan formaatti on täysin kotimainen.

Toinen tuleminen
Sarjat

Kun pornotähti Sari saa potkut, on hänen keksittävä uusi tapa ansaita elantonsa. Hän kohtaa nuoren feministin Linnean, ja yhdessä naiset keksivät mullistavan suunnitelman: he alkavat tuottaa eroottisia elokuvia naisille. Kotimainen draamakomedia.

Pasilan myrkky - Manni
Sarjat

Opiskelija Santeri Manni löytää sattumalta säkillisen amfetamiinia. Auttaakseen alkoholistiäitiään pääsemään vieroitukseen, Manni päättää pitää huumeet ja myydä ne. Mannin harmiksi myös moottoripyöräjengi ja huumepoliisi on kiinnostunut piristä.

Kaikki anteeksi
Sarjat

Vahvatahtoinen Vilma rakastuu hurmaavaan, herkkään ja kaikin tavoin täydelliseen Mikkoon. Alussa kaikki vaikuttaa täydelliseltä, kunnes Mikon todellinen persoonallisuus alkaa paljastua ja idylli romahtaa. Epänormaalista tulee täysin normaalia ja lopulta kyse on enää selviytymisestä.

Murhia ja kantrimusiikkia
Sarjat

Rikosetsivä Mike Shepherd saapuu töihin Brokenwoodiin, pikkukaupunkiin, jossa muistot ja erimielisyydet ovat juurtuneet syvälle. Hän saa pian huomata, että Brokenwoodissa varjot lymyilevät aivan pinnan tuntumassa.

LEGO City Adventures
2019, Sarjat
6.7

LEGO® City Adventures on ihka uusi hahmovetoinen sarja, jossa nähdään kaupunkielämästä hauskoja, nokkelia ja vauhdikkaita otteita alati kasvavan hahmojen joukkiolta.

Van der Valk
Sarjat

Van der Valk tiimeineen ratkoo monimutkaisia, kimurantteja tapauksia kivenkovilla menettelyillä, piiruntarkalla havainnoinnilla ja taidokkaalla tutkinnalla.

Virittäjät
2011, Sarjat
6.8

Virittäjät on ex-formulatähti Mika Salon ja Tomi Tuomisen juontama auto-ohjelma, jossa autoharrastajat virittävät autojaan ja saavat mahdollisuuden haastaa entisen F1-kuljettaja Mika Salon.

Tuurenmäki 98
Sarjat

Tuurenmäki 98 on hauska, koskettava ja nostalginen draamakomedia teini-ikäisen kaveriporukan tempautumisesta internetin ja aikuisuuden kiemuroihin kultaisella 90-luvulla.

Renki
Sarjat

Renki on draamakomedia epäkäytännöllisestä perheenisästä, joka palkkaa kotiinsa rengin selvitäkseen kaoottisesta perhearjesta. Ratkaisu muuttuu kuitenkin painajaiseksi, joka uhkaa tuhota kaiken.

Nyrkki
Sarjat

Vuonna 1955 Helsinki on kylmän sodan polttopisteessä. Suomalaisvakoojien salainen iskuryhmä Nyrkki suojelee maan itsenäisyyttä, kun KGB ja CIA pyrkivät saamaan Suomeen haluamansa presidentin. Kotimainen draamasarja.

Murha Hangossa
Sarjat

Ruben Waara palaa vuosikymmenien tauon jälkeen nuoruutensa kotikaupunkiin Hankoon samana päivänä, kun kesäparatiisia järkyttää hiekkarannalta löytyvä pää. Ruben ja hänestä vieraantunut poliisitytär Vera ryhtyvät selvittämään niin keskinäisiä välejään kuin henkirikoksen mysteeriä. Pienellä paikkakunnalla lähes jokaiselta löytyy motiivi murhaan Hangossa. Kotimainen draamasarja.

Huvila & Huussi
2008, Sarjat
5.9

Huvila & Huussi – parhaat remontit on täynnä paljastuksia kulissien takaa, ikimuistoisia kohteita, naurua ja kullanarvoisia vinkkejä mökkiremppaajille ja -puutarhureille. Anni Ihamäki käy läpi jaksoittain vaihtuvia teemoja rakastettujen visionäärien Mikko Vesasen, Eva Wuiten, Kati Jukaraisen sekä heidän visioita toteuttavien Vilja Schepelin, Teemu Luostarisen ja Niko Lindströmin kanssa. Kauden aikana keskustellaan mm. hurjista reaktioista, pahimmista katastrofeista kohteissa, eri vuosikymmenten tyyleistä ja suomalaisten pihasuosikeista.

Eroja ja sovintoja
Sarjat

Pirjo Lonka näyttelee psykologia, joka ratkoo eronneiden parien kiistoja lasten huoltajuudesta. Hänen oman elämänsä kääntää päälaelleen omien vanhempien aviokriisi.

LEGO Friends: Uusi luku
2023, Sarjat
7.7

Heartlaken lukion ihastuttavilla opiskelijoilla on edessään uusi kouluvuosi täynnä hauskoja seikkailuja ja jännittäviä haasteita, jotka lähentävät heitä entisestään.

Mieletön vilppi
Sarjat

Mieletön Vilppi eli kuinka Suomi myytiin täyteen väärennettyä taidetta on kolmiosainen dokumenttisarja kertoo kuinka laittomissa uhkapeliringeissä vaikeuksiin joutunut pokerihuijari Jouni Ranta siirtyy myymään väärennettyä arvotaidetta taidehuutokauppoihin ja gallerioihin ympäri Suomen. Tarina alkaa, kun Ranta tapaa 80-luvun alussa forssalaisella parkkipaikalla taidemaalari Veli Sepän. Tästä kohtaamisesta syntyy kahden miehen hedelmällinen ja myrskyisä yhteistyö, joka kehittyy ja kasvaa vertaansa vailla olevaksi taiderikosvyyhdiksi. Kotimainen dokumentaarinen sarja.

Los Angelesin kuningas
2023, Sarjat
6.2

Upouusi draamakomedia Los Angelesin kuningas kertoo jääkiekkoilija Eero Lahdesta, jonka ammattilaisura Yhdysvalloissa joutuu katkolle ja tähtistatus alkaa hiipua vääjäämättömästi. Kaiken kukkuraksi Eeron puoliso Anni on kyllästynyt olemaan lätkävaimo ja haluaa avioeron, joka jäädyttää parin yhteiset varat. Sarjaa tähdittävät Mikko Leppilampi, Luottomies-kaksikko Kari Ketonen ja Antti Luusuaniemi sekä Yhdysvalloissa asuva Anna Easteden. Sarjan ovat luoneet Juha Wuolijoki ja Jari Olavi Rantala. Sarjan on ohjannut Juha Wuolijoki.

Tara Duncan
2021, Sarjat
7.7

Tara Duncan on aivan tavallinen maan asukas, joka lähtee taianomaiselle planeetalle! Siellä Tara oppii kontrolloimaan huimia taikavoimiaan, joita hän tarvitsee suojellakseen tulevaa valtakuntaansa.

Total Control
2019, Sarjat
7.9

Karismaattinen ja särmikäs aboriginaalinainen Alex Irving päätyy kansakunnan katseiden kohteeksi sankariteon vuoksi, ja Australian vaikeuksissa oleva pääministeri Rachel Anderson näkee tilaisuuden kiillottaa kilpeään. Alexilla on muita suunnitelmia.

Remppa vai muutto UK
2015, Sarjat
7.2

Sarjassa pohditaan kannattaako perheiden sijoittaa rahansa nykyisen asunnon täysremonttiin vai muuttaa kokonaan uuteen.