Parhaan miespuolisen draamanäyttelijän Emmyn voittanut Bryan Cranston esittää Walter Whitea, taitavaa kemistiä, joka on päätynyt kohtalon oikuista opettajaksi ja osa-aikaiseksi autopesulatyöntekijäksi. Kaikki muuttuu, kun Walter kuulee sairastavansa parantumatonta syöpää. Hän miettii keinoja turvata perheensä toimeentulo jatkossakin ja keksii yllättävän ratkaisun: huumekaupan. Walter ottaa kemistintaitonsa käyttöön ja lähtee rikoksen poluille johtoajatuksenaan, ettei hänellä ole mitään hävittävää. Vaarallisiin huumekuvioihin sekaantuminen ei kuitenkaan tee kiltistä Walterista hirviötä, päinvastoin.
"Taistelutoverit" on tarina E-komppaniasta, toisen maailmansodan laskuvarjojoukoista, jonka urotyöt olivat uskomattomia mutta silti tosia. Tämä on suurenmoinen tarina ilmavoimien rykmentin rohkeudesta, uhrautumisesta ja toveruudesta alkaen vuoden 1942 peruskoulutuksesta Georgiassa aina siihen saakka, kun se valloitti Hitlerin "saavuttamattoman" kotkanpesän Berchtesgadenissa vuonna 1945. Jokainen jakso alkaa E-komppanian oikeiden jäsenten tuoreilla haastatteluilla, joista siirrytään komppanian historian tärkeiden tapahtumien dramatisointiin.
Poliisi ei koskaan pyydä apua siviileiltä muuten kuin pakon edessä. Kuka siis on tämä kummallinen mies, joka pystyy päättelemään hämmästyttävän paljon asioita elävistä ja kuolleista vain yhdellä silmäyksellä? Tätä miettii Afganistanin sodan veteraani John Watson törmättyään sattumalta mieheen, joka lukee häntä kuin avointa kirjaa ja josta tulee hänen asuinkumppaninsa yhteisessä kimppakämpässä mutta myös läheinen työtoveri.
Nuori poika katoaa, ja pikkukaupungin väki alkaa selvittää mysteeriä. Asiaan liittyy salaisia kokeita, kauhistuttavia yliluonnollisia voimia ja eräs outo pieni tyttö.
Emmy-ehdokkuuden saaneessa Breaking Badin esitarinassa seurataan lakimies Jimmy McGillin muuttumista löysämoraaliseksi Saul Goodmaniksi.
Duttonin perhe kamppailee suojellakseen karjatilaansa ja elämäntyyliään intiaanireservaatilta ja rakennuttajilta. Terveysongelmat ja perhesalaisuudet verottavat Duttoneja ja poliittiset pyrkimykset ja kumppanuudet uhkaavat tulevaisuutta.
Konttori on yhdysvaltalainen komediasarja, joka perustuu samannimiseen brittisarjaan. Sarja on kuvitteellinen dokumenttiohjelma paperitarvikkeita myyvän Dunder Mifflin -yhtiön konttorista Scrantonissa, Pennsylvaniassa.
Vuosi 1919 Englannin Birminghamissa. Armoton Tommy Shelby johtaa pahamaineista jengiä ja on päättänyt kasvattaa vaikutusvaltaansa hinnalla millä hyvänsä. Nimi viittaa jäsenien käyttämiin hattuihin, joiden lippaan neulottiin terä ja käytettiin aseena esimerkiksi ryöstöissä. (Owla)
Mieltä askarruttava antologiasarja käsittelee hurjien juonenkäänteidensä kautta ihmiskunnan alhaisimpia piirteitä ja upeimpia keksintöjä.
1950-luvulla orpokodissa asuva nuori tyttö huomaa olevansa hämmentävän lahjakas shakissa ja käy epätodennäköiselle tielle tähtiin taistellen myös riippuvuutta vastaan.
Sarja kertoo Crawleyn perheen ja heidän palvelijoidensa elämästä juonitteluiden ja snobismin paljastuessa murenevassa luokkayhteiskunnassa.
Dexter Morgan on kaikkien suosikkisarjamurhaaja. Hän viettää päivänsä ratkoen rikoksia ja yöt niitä tehden.
House on yhdysvaltalainen sairaaladraama, joka kertoo New Jerseyssä sijaitsevan opetussairaala Princeton-Plainsboron fiktiivisestä lääkäristä nimeltä Gregory House ja hänen ryhmästään. Se yhdistää perinteisesti dekkarisarjoihin liitetyn murhamysteerin ominaispiirteet sairaalaympäristöön, minkä vuoksi sitä kutsutaankin usein "sairaaladekkariksi".
Aikansa suurimman sankarin Ragnar Lothbrokin seikkailut. Sarja kertoo Ragnarin viikinkiveljesten ja hänen perheensä saagoista, kun hänestä nousee viikinkien heimojen kuningas. Sen lisäksi, että Ragnar on peloton soturi, hän ilmentää myös skandinaavisia perinteitä jumalille omistautumisesta. Legendan mukaan hän oli suoraan sodan ja sotureiden jumalan Odinin jälkeläinen.
Escobarin impreiumin hajottua Cali-kartelli on noussut rakettimaiseen menestykseen ja availee kauppaa uusille huumemarkkinoille. Kaikkien yllätykseksi kartellin johtaja Gilberto Rodríguez Orejuela ilmoittaa, että puolen vuoden sisällä kartelli jättää kokaiinibisneksen ja siirtyy lakialalle. Kartellin jäsenet eivät niele päätöstä pureksimatta ja Javier Peña jatkaa väsymätöntä taisteluaan huumekaupan kukistamiseksi. Amerikkalainen draamasarja.
Kaksi FBI-agenttia kehittää rikostutkimusta 1970-luvun lopulla paneutumalla murhan psykologiaan, ja tässä työssä he joutuvat kohtaamaan todellisia hirviöitä.
Häikäilemätön ja kiero kongressiedustaja Francis Underwood (Oscar®-voittaja Kevin Spacey) ja hänen vaimonsa Claire (Robin Wright) aikovat saavuttaa kaiken, eikä heitä pysäytä mikään. Tämä pirullinen poliittinen draamasarja tunkeutuu Washingtonin kulisseihin, ahneuden, seksin ja korruption keskelle. Myös Kate Mara ja Corey Stoll tähdittävät David Fincherin ("The Social Network") ja Beau Willimonin ensimmäistä alkuperäisdraamasarjaa.
Sarja seuraa lahjakkaan mutta huolettomalla asenteella työhönsä suhtautuvan rikostutkija Jake Peraltan ja hänen kollegoidensa työtä New Yorkin asutuimmassa kaupunginosassa Brooklynissa. Aseman nokkimisjärjestys menee heti alkuun sekaisin, kun uusi ylikomisario Raymond ”Ray” Holt ottaa tiimin komentoonsa. Jake ajautuu välittömästi törmäyskurssille konemaisesti puhuvan ja käyttäytyvän esimiehensä kanssa. Myös muiden etsivien välillä räiskyy sekä työn merkeissä että romanttisessa mielessä.
Sadat rahattomat pelaajat ottavat vastaan oudon kutsun kilpailla lasten peleissä. Palkinto on houkutteleva – ja panokset kohtalokkaan kovat.
Brittiläis-amerikkalainen draamasarja kertoo naimisissa olevan armeijan sairaanhoitajan, Claire Randallin tarinan. Claire siirtyy mystisesti ajassa taaksepäin vuodesta 1945 vuoteen 1743, keskelle tuntematonta maailmaa ja hengenvaarallisia tapahtumia. Hän joutuu avioon nuoren skottilaisen sotilaan kanssa, mutta hänen sydämensä on aivan muualla.
Poliisi Rick Grimes herää koomasta autiossa sairaalassa, ja toteaa tuntemansa maailman muuttuneen zombien valtaamaksi, apokalyptiseksi taistelutantereeksi. Lähistöllä pieni selviytyjien leiri puolustautuu henkensä edestä kuolleiden vaaniessa joka nurkan takana. Selviääkö Rick ryhmineen zombiarmeijasta ja toisistaan uudessa, karmivassa todellisuudessa?
Toteuttaakseen historian suurimman ryöstön, mysteerimies nimeltä Professori, värvää kokoon kahdeksan ryöstäjää, joilla kaikilla on yksi yhteinen piirre: kenelläkään ei ole mitään menetettävää. Harjoiteltuaan ryöstöä viisi kuukautta, he lukittautuvat 11 päiväksi Espanjan kansalliseen rahapajaan, poliisien piirittämänä ja kymmeniä panttivankeja seuranaan, selvittääkseen onko heidän yritys itsemurha vai suurin onnistunut ryöstö koko historiassa.