Sherwood
2022, Sarjat
7.4

Brittiläinen rikosdraamasarja Sherwood perustuu tositapahtumiin, kun kaksi murhaa jakoi yhteisön ja järkytti koko maata.

Crossfire
2022, Sarjat
5.7

Brittiläinen Crossfire-rikossarja kertoo selviytymisestä ja sinnikkyydestä. Jon (Keeley Hawes) unelmaloma perheen ja ystävien kanssa Espanjassa muuttuu painajaismaiseksi selviytymistaisteluksi, kun hotellin lähistöllä kuullaan useita laukauksia, ja kostonhimoiset, aseistautuneet miehet hyökkäävät hotelliin ja muuttavat lomaparatiisin helvetiksi.

The Thief, His Wife and the Canoe
2022, Sarjat
7.2

Eddie Marsan esittää pääosaa draamasarjassa The Thief, His Wife and the Canoe, joka perustuu erikoiseen mutta todelliseen tarinaan. Vuonna 2002 vanginvartija John Darwin meloi merelle ja lavasti oman kuolemansa vakuutusrahojen toivossa. Hänen vaimonsa auttoi häntä, mutta heidän kaksi poikaansa eivät tienneet asiasta mitään. Suunnitelma näytti ensin onnistuvan, mutta lopulta totuus nousi pintaan.

Here We Go
2022, Sarjat
7.4

Jessopien nuorin poika Sam dokumentoi perheensä jokapäiväistä elämää, kun he yrittävät selviytyä elämän haasteista ja koettelemuksista, kuten esimerkiksi uranvaihdoista, rakkauden liekin ylläpidosta avioliitossa, terveellisempien elämäntapojen omaksumisesta, koiran sieppaamisesta, uima-altaan tuhoamisesta ja häiden pilaamisesta.

DI Ray
2022, Sarjat
7

Parminder Nagra esittää rikoskomisario Rachita Rayta Birminghamin poliisivoimista. Kun Rachita saa ylennyksen henkirikosyksikköön, hänen on ratkaistava sisänen konflikti hänen brittiläisen identiteettinsä ja alkuperänsä välillä, mikä vaikuttaa hänen toimintaansa poliisina.

Sisar Bonifacen mysteerit
2022, Sarjat
7.1

Ensin oli "Isä Brown ja hänen laumansa", ja nyt saamme tervehtiä sisar Bonifacea. Great Slaughterin kylä on pieni, mutta siellä on yllättävän paljon kuolleita. Kriminalistiikan tohtorin paperit takataskussaan sisar Boniface pitää tauon viinin valmistuksesta ja hyppää Vespansa selkään auttaakseen poliisia ratkaisemaan murhia "Isä Brown ja hänen laumansa" -sarjan jumalallisessa spin-offissa.

The Light in the Hall
2022, Sarjat
7

Sharon Robertsin tytär Ela on kadonnut 18 vuotta aiemmin. Kun syyllinen vapautuu, kaikki eivät pidä siitä, että Sharon alkaa kaivaa menneisyyttä.

Hullraisers
2022, Sarjat
7.2

Toni kamppailee näyttelijäunelmiensa kanssa. Hänen sisarensa Paula kamppailee lastensa kanssa, ja heidän ystävänsä Rana nauttii elämästä lapsettomana.

A Spy Among Friends
2022, Sarjat
7.2

Ben Macintyren samannimiseen menestysromaaniin perustuva A Spy Among Friends kertoo pahamaineisesta brittiläisestä tiedustelu-upseerista ja KGB:n kaksoisagentista Kim Philbystä, jota näyttelee Guy Pearce. Tarina kuvataan hänen ja hänen MI6-kollegansa ja ystävänsä Nicholas Elliottin (Damian Lewis) monimutkaisen suhteen kautta.

Holding
2022, Sarjat
6.7

Ylikonstaapeli PJ Collins on arka mies, joka kohtaa ensimmäistä kertaa urallaan todellisen murhatapauksen. Se aiheuttaa kaaokseen Collinsin elämässä ja vaikuttaa suuresti hänen pieneen kotikyläänsä. Pian käykin ilmi, että hiljaisessa yhteisössä on monia pimeitä salaisuuksia.

Salainen agentti Harry Palmer
2022, Sarjat
7.3

Ikoninen vakoojahahmon Harry Palmerin saappaisiin astuu näyttelijä Joe Cole. Sarja sijoittuu kylmän sodan aikaan ja tapahtumat saavat alkunsa Berliinistä, jossa auktoriteetteja kammoava Harry on brittiarmeijan palveluksessa ja ryhtyy vastentahtoisesti Britannian vakoojaksi. Salainen tehtävä kuljettaa Palmeria Berliinistä Lontooseen ja Beirutista Tyynellemerelle. Etsiessään kadonnutta tiedemiestä Harry kohtaa vaaroja, petoksia, aivopesua ja ehkä myös kohtalokkaan romanssin.

SunTrap
2015, Sarjat
5.7

Brittiläisessä SunTrap-komediasarjassa toimittaja Woody pakenee espanjalaiselle saarelle pomonsa huiputettua häntä. Siellä hän tapaa entisen kollegansa ja nykyisen baarinomistajan Brutuksen. He yhdistävät voimansa ratkaistakseen enemmän tai vähemmän salaperäisiä tapauksia arvoituksellisten henkilöiden puolesta.

Ridley
2022, Sarjat
6.9

Eläköitynyt rikostutkija Alex Ridley (Adrian Dunbar) suostutellaan palaamaan töihin konsultaatioavuksi brittiläisessä rikossarjassa Ridley. Ridleyn entinen suojatti rikoskomisario Carol Farman (Bronagh Waugh) tarvitsee hänen apuaan monimutkaisen murhatapauksen ratkaisemisessa. Mutta tehtävä osoittautuu vaikeammaksi kuin Ridley on kuvitellut, ja synkkiä salaisuuksia paljastuu kaikkialta.

Varastettu elämä
2022, Sarjat
6.4

Esikaupunki-idylli muuttuu hetkessä helvetiksi kun vuoroasumista miehensä Martinin kanssa toteuttava Fi palaa perheen yhteiseen kotiin Häntä odottaa järkytys - koti on tyhjennetty tutuista tavaroista, miehestä ja pojista ei näy jälkeäkään, ja toinen perhe on juuri muuttamassa sisään. Uudet omistajat todistelevat kilpaa, että kauppa on laillinen. Pikkuhiljaa tarina alkaa keriytyi auki siitä, miten Fin ja Bramin avioliiton alamäki alkoi jo aikaa sitten. Fi on joutunut keskelle häikäilemätöntä petosta, mutta kuka tässä petkuttaa ketä? Sarja perustuu Louise Candlishin romaaniin.

Irvine Welsh's Crime
2021, Sarjat
7.2

Rikoskomisario Ray Lennox ryhtyy tutkimaan edinburghilaisen koulutytön katoamista, mutta samalla hän taistelee myös omia sisäisiä demonejaan vastaan.

Hope Street
2021, Sarjat
6.7

Pohjois-Irlannin rannikolle sijoittuva rikosdraamasarja sijoittuu fiktiiviseen Port Devinen kaupunkiin ja kertoo pienestä sisukkaasta yhteisöstä erityisesti paikallispoliisin näkökulmasta. Sarjan alussa pienen poliisiaseman elämää saapuu hämmentämään kaupungin ensimmäinen muslimipoliisi, Englannista muuttanut Leila Hussain (Amara Karan). Vain yksi henkilö poliisiasemalla tietää, miksi Leila on siirretty Pohjois-Irlantiin, ja hän aikoo pitää tiedon itsellään.

Rogue Heroes
2022, Sarjat
8.2

Rogue Heroes-sarja kertoo, miten brittiarmeijan legendaariset SAS-erikoisjoukot saivat alkunsa. Ben Macintyren menestyskirjaan perustuva tarina käynnistyy Pohjois-Afrikasta toisen maailmansodan synkimpinä päivinä. Vakavasta loukkaantumisesta toipunut nuori upseeri David Stirling vakuuttuu, että natseja vastaan on perustettava likaisen pelin osaava kommandojoukko. Niinpä Stirling saa luvan rekrytoida puoli tusinaa eliittisotilasta, jotka ovat yhä kurittomia kuin taitavia aiheuttamaan väkivaltaista tuhoa vastapuolelle.

The Tower
2021, Sarjat
7

Sarah Collins ja Steve Bradshaw kutsutaan Portland Towerille tutkimaan tapausta. Rakennuksen juurelta löytyy konstaapeli Hadley Matthew’sin ja 15-vuotiaan pakolaisen, Farah Mehennin, ruumiit. Katolta löytyy 5-vuotias ja konstaapeli Lizzie Adama.

Showtrial - julkinen tuomio
2021, Sarjat
7.4

Varakkaan perheen tytärtä syytetään opiskelukaverinsa, vähävaraisen yksinhuoltajan tyttären katoamisesta. Koukuttava sarja seuraa tapauksen selvittämistä molempien osapuolten kannalta aina pidätyksestä tuomioon asti.

Peribrittiläinen skandaali
2021, Sarjat
7

Tositapahtumiin perustuva minisarja sijoittuu 60-luvun Iso-Britanniaan ja kertoo Argyllin herttuaparin skandaalimaisesta avioerosta ja siihen johtaneista tapahtumista. Sarja piirtää kuvan brittiläisen yläluokan elämästä, jossa olemassaolon tuskaa lääkitään viinalla, seksillä, juhlimalla ja upottamalla valtavia summia ylellisen elämäntyylin takaamiseen. Jalkoihin jäävät niin lapset kuin muut läheiset, joiden osana on vain seurata näytelmää sivusta.

Kahden joen välissä
2021, Sarjat
6.6

Etsivä Matthew Venn palaa lapsuudenmaisemiinsa isänsä kuoltua. Avoimesti aviomiehensä kanssa elävä Matthew joutuu jälleen kohtaamaan ahdasmieliset perheenjäsenensä, jotka aikanaan saivat miehen aloittamaan uuden elämän kaukana kotoa.

The Cleaner
2021, Sarjat
7.1

Virallistettu rikospaikkojasiivooja Paul "Wicky" Wickstead huolehtii, että kuolemasta ei jää jälkiä. Siinä sivussa hän ehtii juttusille yhden jos toisenkin erikoisen tyypin kanssa, oli kyseessä sitten vainajan ystävä tai sukulainen – tai itse murhaaja. Verisimmänkin työpäivän päätteeksi Wickylle sopii piipahdus pubissa. Sarjan on kirjoittanut ja sitä tähdittää Greg Davies.

Anne (2022)
2022, Sarjat
8.1

Murtuneena 15-vuotiaan poikansa Kevinin menetyksestä vuoden 1989 FA Cupin välieräpelissä Liverpoolin ja Nottingham Forestin välillä Anne Williams taistelee selvittääkseen totuuden tragediasta. Muiden pelissä lapsensa menettäneiden vanhempien kanssa Anne kieltäytyy uskomasta virallisen tutkinnan tuloksia ja etsii sinnikkäästi omia todisteitaan oikeuden eteen.

Roy Grace
2021, Sarjat
7.4

Työlleen omistautunut Grace ratkoo rikoksia Brightonissa epätavallisin menetelmin ja yrittää samalla selvittää, mitä hänen vuosia aiemmin kadonneelle vaimolleen tapahtui.