Brittiläinen rikossarja perustuu todelliseen ja kauhistuttavaan tarinaan Delia Balmerista, naisesta, joka selviytyi suhteesta tappaja John Sweeneyn. Kun Delia tapaa Johnin lähipubissaan, hänellä ei ole aavistustakaan, kuka tämä todella on ja kuinka kauhea rikos miehellä on omallatunnollaan.
Rikoskomisario Ray Lennox ryhtyy tutkimaan edinburghilaisen koulutytön katoamista, mutta samalla hän taistelee myös omia sisäisiä demonejaan vastaan.
Nuori pappi Sidney Chambers ratkoo rikoksia yhdessä paikallispoliisin kanssa pienessä Granchesterin kylässä. James Runcien luomiin henkilöhahmoihin perustuva brittidekkarisarja sijoittuu 1950-luvulle.
Ikoninen vakoojahahmon Harry Palmerin saappaisiin astuu näyttelijä Joe Cole. Sarja sijoittuu kylmän sodan aikaan ja tapahtumat saavat alkunsa Berliinistä, jossa auktoriteetteja kammoava Harry on brittiarmeijan palveluksessa ja ryhtyy vastentahtoisesti Britannian vakoojaksi. Salainen tehtävä kuljettaa Palmeria Berliinistä Lontooseen ja Beirutista Tyynellemerelle. Etsiessään kadonnutta tiedemiestä Harry kohtaa vaaroja, petoksia, aivopesua ja ehkä myös kohtalokkaan romanssin.
"Raastavan tunnustuksen" palkittujen käsikirjoittajien mukaansatempaava draama kerrotaan uhrien perheiden näkökulmasta. Perheet taistelevat selvittääkseen totuuden läheistensä murhista, kun poliisi ei onnistu auttamaan heitä.
Sarja kertoo lämpimästi ja humoristisesti 1950-luvun Lontoon East Endin vähävaraisten asukkaiden ankarasta elämästä kätilön silmin.
Karen Pirie (Lauren Lyle) määrätään johtamaan uudelleen avattua murhatutkintaa - joidenkin mielestä vain ikänsä ja sukupuolensa ansioista - kun rikospodcast nostaa julkiseen keskusteluun selvittämättä jääneen nuoren naisen surman vuodelta 1996. Tapauksesta epäiltiin aikanaan tapahtumapaikalta tavattuja poikia, mutta todisteita ei löytynyt. Nyt 25 vuotta myöhemmin näyttää selvältä, että jotain on salattu - mutta mitä?
Eddie Marsan esittää pääosaa draamasarjassa The Thief, His Wife and the Canoe, joka perustuu erikoiseen mutta todelliseen tarinaan. Vuonna 2002 vanginvartija John Darwin meloi merelle ja lavasti oman kuolemansa vakuutusrahojen toivossa. Hänen vaimonsa auttoi häntä, mutta heidän kaksi poikaansa eivät tienneet asiasta mitään. Suunnitelma näytti ensin onnistuvan, mutta lopulta totuus nousi pintaan.
Ylikonstaapeli Catherine Cawoodilla on vaativa työ. Yorkshiren kreivikunnassa sijaitseva pikkukaupunki kulkee lempinimellä Onnen laakso. Elämä kaupungissa on kaikkea muuta kuin helppoa.
Eläköitynyt rikostutkija Alex Ridley (Adrian Dunbar) suostutellaan palaamaan töihin konsultaatioavuksi brittiläisessä rikossarjassa Ridley. Ridleyn entinen suojatti rikoskomisario Carol Farman (Bronagh Waugh) tarvitsee hänen apuaan monimutkaisen murhatapauksen ratkaisemisessa. Mutta tehtävä osoittautuu vaikeammaksi kuin Ridley on kuvitellut, ja synkkiä salaisuuksia paljastuu kaikkialta.
Pohjois-Irlannin rannikolle sijoittuva rikosdraamasarja sijoittuu fiktiiviseen Port Devinen kaupunkiin ja kertoo pienestä sisukkaasta yhteisöstä erityisesti paikallispoliisin näkökulmasta. Sarjan alussa pienen poliisiaseman elämää saapuu hämmentämään kaupungin ensimmäinen muslimipoliisi, Englannista muuttanut Leila Hussain (Amara Karan). Vain yksi henkilö poliisiasemalla tietää, miksi Leila on siirretty Pohjois-Irlantiin, ja hän aikoo pitää tiedon itsellään.
Lontoon lakipiireihin sijoittuva ihmissuhdedraama palaa vielä kolmannen ja viimeisen kauden verran. Hannah ja Nathan ovat päätyneet hakemaan avioeroa ja kahden alan ammattilaisen eroprosessin luulisi sujuvan kiistoitta. Mutta miten käy? Samaan aikaan Nina yrittää sinnitellä yksinhuoltajaäitinä ja toipuvana alkoholistina työnsä kanssa. Rosen ja Jamesin avioelämä on tasaista, kunnes yllättävä käänne pistää kaiken sekaisin. Äiti Ruth ei ehdi oikein rientää lastensa ja lastenlastensa avuksi, sillä uusi rakkaus on astunut kuvaan. Elämä jatkuu eron jälkeenkin.
Poliitikko John Stonehouse haluaa paeta hänestä itsestään liikkuvia huhuja, ja hän saa ajatuksen lavastaa oman kuolemansa ja paeta Australiaan. Sarja perustuu todellisiin tapahtumiin 1970-luvun Isossa-Britanniassa.
Klassinen BBC-filmatisointi Jane Austenin romaanista. Jennifer Ehle esittää Elizabeth Bennettiä ja Colin Firth synkkämielistä Mr Darcya.
Kylpyläkaupunki Bath ja sen postikorttimaiset maisemat toimivat täydellisenä näyttämönä uudessa sympaattisessa poliisisarjassa. Siinä rikoksia tutkii yhdessä kaksikko, joka on toistensa vastakohta lähes kaikessa. Rikosylikomisario Lauren McDonald on Lontoon vilskeestä saapunut kunnianhimoinen ja vikkeläliikkeinen itsevarma uranainen, ylikonstaapeli Dodds taas paikallinen, pitkän uran tehnyt hiljainen ja vaatimaton herra. Yhdessä he muodostavat tehokkaan tiimin, joka saa tuloksia aikaan, vaikka menetelmistä tuleekin pientä sanomista.
Rikoskomisario Riya Ajunwan arki Chadder Valen kaupungissa järkkyy, kun Katie Wells katoaa. Tämä ilmaantuu naarmuitta takaisin päivää myöhemmin yhtä yhtäkkisesti. Riya epäilee, että jotain on vialla. Yhteyksiä muihin katoamisiin, kuolleeseen peuraan ja maakaasuun liittyvään teollisuusalueeseen havaitaan.
Tosipohjainen rikossarja kuvaa tapauksia, joissa yksi perusteellinen poliisi sai vietyä läpi lähes mahdottoman tehtävän. Ensimmäisellä kaudella rikosylikomisario Colin Sutton selvittää Lontoota vuonna 2004 pelossa pitänyttä rikosaaltoa, jossa nuoria naisia joutuu bussipysäkkimurhaajaksi kutsutun tekijän uhriksi. Toisella kaudella tutkittavana on yli 17 vuotta jatkunut vastenmielinen, vanhuksiin kohdistuva rikossarja. Pääosassa komediarooleistaan tuttu Martin Clunes.
Brittiläinen Crossfire-rikossarja kertoo selviytymisestä ja sinnikkyydestä. Jon (Keeley Hawes) unelmaloma perheen ja ystävien kanssa Espanjassa muuttuu painajaismaiseksi selviytymistaisteluksi, kun hotellin lähistöllä kuullaan useita laukauksia, ja kostonhimoiset, aseistautuneet miehet hyökkäävät hotelliin ja muuttavat lomaparatiisin helvetiksi.
Brittiläinen jännityssarja seuraa rikosylikomisario Cassie Stuartin ja komisario Sunny Khanin työskentelyä rikosjuttujen parissa.
Lesley Sharp näyttelee rikoskomisario Hannah Laingia jännittävässä rikossarjassa Before We Die. Hannahin kumppani ja kollega Sean katoaa. Poliisitutkimuksissa jäljet johtavat järjestäytyneeseen rikollisuuteen, ja Hannahin karmea havainto muuttaa hänen perheensä elämän. Before We Die perustuu ruotsalaiseen sarjaan Ennen kuolemaa.
Tosipohjainen hirtehinen minisarja kuvaa brittejä järkyttänyttä oikeusjuttua, jossa vallan ytimessä ollut arvostettu poliitikko on epäiltynä murhan suunnittelusta. Jeremy Thorpe oli Britannian poliittisen eliitin supermies, joka nuorimpana puoluejohtajana sataan vuoteen kulki Liberaalisen puolueen johdossa voitosta voittoon. Skandaali sai alkunsa 1960-luvulla. Homoseksuaalisuus oli ollut pitkään rikos Britanniassa, eikä siitä tullut hetkessä yleisesti hyväksyttävää senkään jälkeen, kun se laillistettiin Englannissa ja Walesissa vuonna 1967. Thorpe salasi suuntautuneisuutensa maailmalta keinolla millä hyvänsä, ja kun pitkään jatkunut lemmenleikki sai hänen kannaltaan ikävän käänteen, joviaalina tunnettu mies ryhtyi raivaamaan mainettaan uhkaavaa nuorukaista tieltään.
Tositapahtumiin perustuva rikosdraama kertoo Walesin lähihistorian pahamaineisimmista henkirikoksista. Vuosina 1985 ja 1989 tehdyt julmat kaksoismurhat järkyttivät alueen asukkaita syvästi, eikä niiden tekijä koskaan jäänyt poliisin haaviin. Lähes 20 vuotta myöhemmin rikosetsivä Steve Wilkins (Luke Evans) ja hänen tiiminsä käyttävät uusia rikosteknisiä menetelmiä ja löytävät dna:ta, joka suuntaa heidän huomionsa 1980- ja 1990-luvuilla tehtyyn murtovarkauksien sarjaan.
Breaking Bad -sarjasta tuttu Laura Fraser on Emma Hedges, joka osallistuu oikeuslääketieteen verkkokurssille. Emma saa tutkittavakseen fiktiivisen tapauksen, mutta huomaa pian, että tapaus koskeekin hänen omaa äitiään, joka murhattiin Emman ollessa vielä pieni. Emman apuna on kaksi professoria, joiden kanssa hän yrittää paljastaa murhaajan, jotta tämä joutuisi vihdoin oikeuteen teostaan.
Sarah Collins ja Steve Bradshaw kutsutaan Portland Towerille tutkimaan tapausta. Rakennuksen juurelta löytyy konstaapeli Hadley Matthew’sin ja 15-vuotiaan pakolaisen, Farah Mehennin, ruumiit. Katolta löytyy 5-vuotias ja konstaapeli Lizzie Adama.