Spede
2023, Elokuvat
5.1

Spede-elokuva kertoo Pertti “Spede” Pasasen elämänvaiheista 1960-luvun lopulta 1970-luvun puoliväliin. Tuolloin Pasasen elämää ja egoa ravisteltiin etenkin siksi, että Vesa-Matti Loirin rooli hänen viihteensä keulahahmona alkoi muotoutua. "Spedeviihteen" liukuhihnamainen, hittikaavoja toistava tehtailu vakiintui tekemisen metodiksi kaikissa formaateissa. Elokuva seuraa lojaalin hovi­kulttuurin kehkeytymistä. Julkisuus pyörii tottelevaisesti Speden ehdoilla, jos kriitikoiden haukkuja ei lasketa. Oma farssi­maailma suojaa viihteentekijää taloudellisesti ja henkisesti, mutta linnake vaikuttaa yksinäiseltä.

Last Seen Alive
2022, Elokuvat
5.7

Kun Will Spann tarjoaa kyydin ex-vaimolleen Lisalle vanhempiensa luo, katoaa tämä kesken matkan bensa-asemalla. Will on yhteydessä poliisiin, joka ei onnistu auttamaan, vaan asettaakin Willin epäilyksen alaiseksi. Will päättää etsiä Lisan ja hänet tempaistaan kaupungin alamaailmaan, paeten samalla viranomaisia hiuksianostattavassa kamppailussa aikaa vastaan.

The Expendables 4
2023, Elokuvat
4.8

Asediileri Rahmat saa käsiinsä maailmaa mullistavaa aseteknologiaa, mikä pitää saada tämän käsistä pois ennen kuin mitään kolmanteen maailmansotaan viittaavaa pahaa tapahtuu. Barney Ross kokoaa uuden Expendables-ryhmän lopettamaan Rahmatin unelmat maailmanherruudesta heti alkuunsa. Ryhmä onnistuukin seuraamaan aseita Vladivostokiin matkalla olevaan rahtilaivaan - mutta tehtävä ajautuu pahasti karille. Rahmatin johtaman palkka-armeijan taustalla vaaniikin Barney Rossin arkkivihollinen: vihulainen, jota hän ei saanut aikoinaan napattua kiinni.

Dogman (2023)
2023, Elokuvat
6.8

Poliisi pysäyttää pakettiauton pimeällä tiellä. Autossa on loukkaantunut, naiseksi pukeutunut mies ja lauma koiria. Miehen nimi on Douglas ja hän päätyy lopulta vankisairaalaan. Häntä tapaamaan saapuu psykiatri Evelyn, joka ryhtyy perkaamaan pyörätuolissa istuvan Douglasin mieltä päättääkseen, mitä hänelle tehtäisiin. Keskustelujen aikana kohteliaan ulkokuoren alta paljastuu lopulta synkkä menneisyys, jonka miltei ainoa valonpilkahdus on ollut tämän ympärille kerääntyneet koirat. Ihmiset pettävät aina, tahtomattaankin, mutta koirat eivät koskaan. Douglas opettaakin koiransa tekemään lähes mitä tahansa, mikä takaa elannon niin hänelle kuin koirillekin. Keinoilla, jotka eivät yhteiskunnan kannalta ole moraalisesti oikein.

Triangle of Sadness
2022, Elokuvat
7.2

Mallit Carl ja Yaya navigoivat muodin maailmassa samalla, kun tutkivat suhteensa rajoja. Pariskunta kutsutaan superrikkaiden luksusristeilylle, jolle osallistuvat myös venäläinen oligarkki, brittiläinen asekauppias ja omaperäinen alkoholisoitunut Marx-lainauksia laukova kapteeni. Ensin kaikki vaikuttaa Instagrammattavalta. Mutta myrsky on nousemassa, ja valtaisa meripahoinvoinnin aalto iskee matkustajiin kapteenin järjestämän seitsemän ruokalajin illallisen aikana. Risteily päättyy katastrofiin. Carl ja Yaya löytävät itsensä autiolta saarelta miljardöörien sekä laivan siivoojan kanssa. Hierarkia on yhtäkkiä päälaellaan, kun siivooja on ainut, joka osaa kalastaa.

The Contractor
2022, Elokuvat
5.8

James Harper on jalkavammasta kärsivä armeijan erikoisjoukkojen kersantti, joka vasten tahtoaan erotetaan armeijasta. Erotuksen vuoksi hän menettää sairasvakuutuksensa ja eläkkeensä, ja hänen perheensä alkaa velkaantua. Epätoivoisena mies hakeutuu entisen sotilaskollegansa suositteluilla salassa toimivan yksityisen armeijan riveihin. Ensimmäinen sotilasoperaatio menee kuitenkin pieleen ja pian hän on takaa-ajettu - vaarallisen salaliiton kohde. Harper uutena tehtävä on nyt yrittää selviytyä hengissä kotiin.

Hamilton - Kansakunnan puolesta
2012, Elokuvat
6.3

Carl Hamilton (Mikael Persbrandt) onnistuu soluttautumaan kansainväliseen rikollisjoukkoon, joka on varastanut ruotsalaisia, korkean teknologian GPS-ohjattuja ohjuksia. Mutta joukko joutuu tappavan yllätyshyökkäyksen kohteeksi. Iskun toteuttaa hyvin varustettu palkkasoturien ryhmä, joiden takana on tuntematon toimeksiantaja. Ohjukset tulevat pian käyttöön iskussa, jossa somalilainen rauhanpoliitikko murhataan terroristien toimesta. Samaan aikaan siepataan ruotsalainen aseteknikko, joka joutuu vankilaan Somaliassa. Ruotsin pääministeri ottaa tapauksen hoitaakseen ja suostuu palkkaamaan yksityisen turvayhtiön vapauttamishankkeeseen – edellytyksenä että mukana on ruotsalainen tarkkailija, nimittäin Carl Hamilton.

UFO Sweden
2022, Elokuvat
6.4

UFO Sweden -yhdistys tutkii yliluonnollisia ilmiöitä. Eräänä päivänä kapinallinen teini Denise tuo heille ennennäkemättömän tapauksen. He lähtevät yhdessä vaaralliseen seikkailuun, joka vie heidät kauas laillisuuden rajojen ulkopuolelle ja selittämättömien ilmiöiden maailmaan.

Kuninkaan puhe
2010, Elokuvat
8

Colin Firthin tähdittämä historiallinen draama kertoo kuningas Yrjö VI:n noususta valtaistuimelle ja puheterapeutista, josta tuli kuninkaan uskollinen tukija ja ystävä.

The Kids Are All Right
2010, Elokuvat
7

Sydämellisessä elokuvassa elämänjanoinen spermanluovuttaja Paul saa mahdollisuuden astua Nicin ja Julesin perheeseen kolmikon yhteisten lasten kautta. Läheisyys on aluksi suotavaa vain riittävän etäältä, mutta Paul sotkee perheen kemioita kiintymällä toiseen perheen naisista. Vain rakkaus ja yhteiset tavoitteet voivat luotsata suhteet uomilleen ja tuoda ihmiset yhteen.

Särkyneen sydämen sola
1975, Elokuvat
6.7

Kurkkumätäepidemian iskettyä Kalliovuorilla sijaitsevaan Yhdysvaltain hallituksen sotilaslinnoitukseen Fort Humboldtiin vuonna 1870, lähettää hallitus linnakkeeseen rautateitse vaihtomiehistön sekä lääkärin. Junassa ovat mukana myös kuvernööri Fairchild ja tämän veljentytär. Väliasemalla junaan nousevat myös sheriffi Nathan Pierce sekä tämän pidättämä etsintäkuulutettu John Deakin. Matkalla kohti vuoristolinnaketta junassa alkaa tapahtua murhia, yksi toisensa jälkeen. Samalla kun junassa olevat viranomaiset suorittavat tutkimuksiaan, makustajien salaisuudet ja heidän matkan motiiviit alkavat selvitä pala palalta. Elokuva perustuu Alistair MacLeanin romaaniin, ja on myös tämän itsensä käsikirjoittama.

Daddy’s Home 2
2017, Elokuvat
6

Aiemmin uusioperheen isäpuoli pehmomies Brad ja "oikea" isä, macho-mies Dysty kilpailivat paikasta saman perheen isänä. Nyt entiset riitapukarit ovat parhaita ystäviä ja molemmat oman uusperheensä vastuullisia isiä. He päättävät yhdistää voimansa voidakseen tarjota lapsilleen täydellisen joulun, mutta heidän hiljattain solmittu sopunsa joutuu kuitenkin heti koetukselle. Dustyn vanhan liiton machoisä ja Bradin übertunteikas pehmoisä saapuvat vieraisille juuri sopivasti tehdäkseen perheen joulunvietosta yhtä hullunmyllyä.

The Fifth Element - puuttuva tekijä
1997, Elokuvat
7.6

Taksikuski Korben Dallas elää 2200-luvun New Yorkissa. Eräänä tavallisena päivänä hän saa hyvin epätavallisen matkustajan, ja tulee vedetyksi mukaan maailman tuholta pelastavan, viidennen elementin, ajojahtiin. Salaperäinen, kaunis punapäinen avaruusolio, Leeloo, on villin ajojahdin keskipisteenä, julman Zorgin ja hänen raakalaismaisten alamaistensa tehdessä kaikkensa kaaoksen luomiseksi.

Vares – Pimeyden tango
2012, Elokuvat
5.2

Yksityisetsivä Jussi Vareksen toimittajaystävä Ruuhio katoaa. Katoaminen näyttää liittyvän vuosien takaiseen tangolaulajan murhaan, jonka tekijän Ruuhio on kertonut saaneensa selville.

Neidonlähde
1960, Elokuvat
8

Toren ja Märetan tytär Karin hurmaa useimmat ihmiset kullankeltaisilla hiuksillaan ja taivaansinisillä silmillään; hän on kaikkien rakastama. Kansantarun mukaan vain neitsyt saa viedä Pyhälle Neitsyelle kynttilän, joten Karin lähtee eräänä aamuna ratsastamaan kohti kirkkoa. Matkalla Karin tapaa kolme kulkuria, joille hän tarjoutuu antamaan osan lounaastaan. Kolmikko vain ei tyydy pelkkään ruokaan, vaan neitokainen häpäistään ja tapetaan. Jopa hänen kauniit vaatteensa viedään. Ryövärit jatkavat matkaansa ja saapuvat Toren ja Märetan tilalle, josta he pyytävät iltapalaa ja yösijaa. Isäntäväki kutsuu heidät sisään tietämättöminä Karinin julmasta kohtalosta. Kun vieraat yrittävät myydä Karinin vaatteita Märetalle, alkaa tyttären hirveä loppu valjeta vanhemmille...

Sademies
1988, Elokuvat
8

Charlie Babbitt uskoo pääsevänsä miljooniin käsiksi, kun varakas isäpappa kuolee. Mutta tosi yllätys odottaa! Isä on testamentannut omaisuutensa toiselle pojalleen Raymondille, jonka olemassaoloa Charlie ei ole edes muistanut! Raymond on yllättävä, laitoshoidossa elävä, vaikeasta autismista kärsivä veli. Pitkällä lomamatkalla mantereen halki, outo ja arvaamaton Raymond saa Charlien miettimään asioita moneen kertaan.

Daddy's Home
2015, Elokuvat
6.2

Perus pehmomies Brad Whitaker toivoo saavansa olla isä ja on aina haaveillut täydellisestä perheestä. Hän ei kuitenkaan voi itse saada lapsia hammaslääkärissä sattuneen hoitovirheen takia, joten vaihtoehdoksi näyttää muodostuvan uusioperhe-tyyppinen ratkaisu. Sellainen hänelle onkin tarjoutunut Saran ja tämän lasten Meganin ja Dylanin myötä. Bonuslasten kanssa eläminen ei ole helppoa, eikä kumpikaan lapsista miellä Bradiä isäksi. Kun Saran ex, lasten biologinen isä Dusty, eräänä päivänä soittaa ja kuulee Saran menneen uudestaan naimisiin, päättää hän palata entisen perheensä elämään. Hänen mielestään ei haittaa, vaikka perhe-elämä ei ennen oikein maittanut, vaan moottoripyörän perävalo etääntyi liiankin nopeaan tahtiin. Dusty näyttää olevan kaikkea sitä mitä Brad ei ole. Hän on komea, lihaksikas ja salaperäisen karismaattinen. Ei mene hetkeäkään, kun lapset ovat täysin isänsä pauloissa. Entä mitä Sara on tästä kaikesta mieltä? Ja saako Dusty savustettua Bradin pois reviiriltään.

Tulisielu
2022, Elokuvat
6.2

Jonnalla on ollut lapsuudestaan lähtien vain yksi unelma: ryhtyä palomieheksi isänsä jalanjäljissä. Valitettavasti New Yorkissa vuonna 1932 naisten ei ole mahdollista toimia palomiehinä. Kun kaupungin palomiehet katoavat yksitellen salaperäisissä tulipaloissa, jotka tuhoavat Broadwayn teattereita, Jonna näkee tilaisuutensa tulleen. Hän naamioituu Joeksi, kömpelöksi nuoreksi mieheksi, ja liittyy osaksi palomiesten sekalaista joukkoa, jotka ovat vastuussa tuhopolttajan pysäyttämisestä. Jonnan tulee pitää uusi henkilöllisyytensä salassa kaikin keinoin. Erityisesti, kun hänen oma isänsä on vastuussa riskejä täynnä olevasta tutkinnasta.

Scream 4
2011, Elokuvat
6.2

Sidney Prescott saapuu kotikaupunkiinsa kymmenen vuoden jälkeen promootiokiertueella, joka liittyy hänen karmivista kokemuksistaan kirjoittamaansa kirjaan. Kuvioissa ovat jälleen mukana myös sheriffiksi kohonnut Dewey Riley ja tämän vaimo Gail Weathers. Kolmikko joutuu tiukan paikan eteen, kun naamiomurhaaja ilmestyy jälleen Prescottin kintereille.

Kupla
2022, Elokuvat
6.7

16-vuotias Eveliina näkee sattumalta äitinsä suutelevan toista naista. Vanhempiensa eroa peläten hän päättää puuttua tilanteeseen, lupaa kysymättä ja keinoja kaihtamatta. Hänen mielestään paras keino tuhota äidin avioliiton ulkopuolinen suhde ja lähentää vanhemmat uudelleen on vaikeuksiin joutunut teinitytär. Niinpä Eveliina heittäytyy moniongelmaiseksi. Siinä sivussa panoksiksi joutuu muutaman muunkin elämä. Silti Eveliina varjelee suunnitelmaansa viimeiseen asti ja omat salaiset selviytymiskeinonsa on aikuisillakin — kunnes kupla puhkeaa.

New York, I Love You
2008, Elokuvat
6.2

Kymmenestä lyhyestä kertomuksesta koostuva elokuva, tekijöinä arvostetut ohjaajat ja näyttelijät, aiheena maailman rakastetuimpiin kaupunkeihin kuuluva New York. Rooleissa mm. Ethan Hawke, Kevin Bacon, John Hurt, Christina Ricci, Orlando Bloom, Natalie Portman, Shia LaBeouf, Scarlett Johansson ja Robin Wright Penn.

Mansikkapaikka
1957, Elokuvat
8.1

Hienossa elokuvassa vanha professori Isak Borg matkustaa Tukholmasta entiseen yliopistoonsa Lundiin ottamaan vastaan kunniatohtorin arvoa. Mukaan tulee hänen raskaana oleva miniänsä, joka aikoo erota miehestään. Matkalla he ottavat kyytiin kolme liftaria, joista yksi muistuttaa kipeästi Isakin nuoruudenrakastettua. Itsekkäästi elänyt mies käy matkalla läpi vanhoja pelkojaan, pettymyksiään ja unelmiaan.

Asterix: Jumaltenrannan nousu Ja Tuho
2014, Elokuvat
6.9

Julius Caesar paljastaa uusimman suunnitelmansa päästä eroon sinnikkäistä gallialaisista lopullisesti. Koska hänen armeijansa ei ole onnistunut nujertamaan tätä viimeistä vastarinnan saareketta, hän päättää tuoda sivilisaation kylän porteille. Caesar rakentaa uuden Rooman – Jumaltenrannan – Asterixin kylän ympärille, painostaen gallialaiset joko omaksumaan kulttuurin tai lähtemään. Huolimatta Asterixin ja Obelixin suunnitelmista pysäyttää rakennustyöt, alkavat rakennukset pian nousta ja Rooman kansalaiset saapuvat valtaamaan heidän asuinaluettaan, aiheuttaen kaaoksen Asterixin kylään.

Den of Thieves
2018, Elokuvat
7

Nick Flanagan johtaa Los Angelesin poliisin eliittiryhmää. Ryhmä joutuu törmäyskurssille Levin johtaman menestyneen ryöstäjäjoukon kanssa, kun se suunnittelee täydellistä pankkiryöstöä Yhdysvaltain keskuspankin LA:n toimipaikkaan. Ryöstäjien ja poliisien kohtalot nivoutuvat yhteen myös henkilökohtaisellakin tasolla.