Finding Hope Home
2022, Elokuvat
9

Elokuvantekijät Wambui Ndegwa ja Cole Lewis tekevät Kenian todellisuuden näkyväksi kertomalla tarinan perheestä, joka alkoi adoptoida kodittomia lapsia Nairobissa vuonna 1996.

SEVE - Taiteilija, Taistelija, Legenda
2021, Elokuvat
8.7

Seve on yhä legenda ja moninkertainen mestari, joka teki modernista Ryder Cupista sen upean turnauksen, joka se on tänä päivänä. Seven intohimo golfia kohtaan oli vahva: jo lapsena hän livahti pelaamaan salaa öisin, ja saman hän teki aikuisenakin hioessaan taianomaista tekniikkaansa. Legendan tarinaa ovat aiemmin julkaisemattomassa materiaalissa kertomassa Seve itse, hänen perheensä ja lähipiirinsä sekä joukko muita urheilusuuruuksia. Tämä on lumoava tarina lahjakkuudesta, uskosta ja rohkeudesta. Tämä on Seven elämäntarina.

Skateistan
2011, Elokuvat
8.6

Afganistanin ensimmäisen rullalautailukoulun Skateistanin innoittama kokopitkä dokumentti on koskettava kuvaus Afganistanin kaupunkilaisnuorison elämästä. Se kertoo ruohonjuuritason organisaation pyrkimyksistä rakentaa ensimmäinen rullalautailuhalli Kabuliin.

Corumbiara
2010, Elokuvat
8.6

Länsi-Brasilian Corumbiarassa tapahtuu verilöyly, jonka takana ovat paikalliset maanomistajat. Alkuperäiskansoista kiinnostunut elokuvantekijä Vicent Carelli kohtaa voimakkaat poliittiset ja taloudelliset intressit ja pyrkii keräämään todisteita alkuperäisyhteisöstä, josta tuli näiden voimien uhri.

Anuktatop: The Metamorphosis
2016, Elokuvat
8.4

Dokumentaarisuutta ja fiktiota yhdistelevä kaunis hybridielokuva kuvaa Ranskan Guyanan ja Surinamen välissä elävän wayana-alkuperäisyhteisön kohtaamia muutoksia heidän omien mielikuviensa keinoin.

Being Bruno Banani
2015, Elokuvat
8.4

Dokumentti kertoo poikkeuksellisen tarinan Bruno Bananista, eteläisellä Tyynellämerellä sijaitsevan pienen Tongan saarivaltion ainoasta asukkaasta, joka valittiin talviolympialaisiin.

One Day After Peace
2012, Elokuvat
8.3

Dokumentti kuvaa äidin tunteikasta matkaa hänen etsiessään sovintoa palestiinalaisen tarkka-ampujan kanssa, joka surmasi hänen poikansa Israelin miehittämällä alueella.

He tappoivat öisin
2012, Elokuvat
8.2

Vuonna 2014 parhaan dokumenttielokuvan Oscar-ehdokkuuden saanut filmi seuraa kahden indonesialaisen kuolemanpartion johtajaa heidän eläessään sodan kauhuja uudelleen.

Overdosed
2021, Elokuvat
8.1

Amerikkalaisen opioidikriisin murheellinen sekasorto avautuu pienessä maaseutukaupungissa, Länsi-Virginian Petersburgissa. Osavaltiossa, johon epidemia on iskenyt pahiten.

Casamance
2017, Elokuvat
8.1

Espanjalainen laulaja-lauluntekijä Jairo Zavala matkustaa Madridista Casamanceen Senegaliin etsimään afrikkalaisia säveliä ja omia juuriaan.

The Australian Dream
2019, Elokuvat
8

Elokuva keskittyy australialaisen jalkapallon (AFL) kausiin 2013–2015 ja esittää perustavanlaatuisia kysymyksiä syrjinnästä nyky-yhteiskunnissa. Walkley Awards -palkittu käsikirjoittaja Stan Grant ja BAFTA-palkittu ohjaaja Daniel Gordon yhdistävät voimansa ja kertovat upealla tavalla yhdestä AFL:n historian menestyneimmistä ja arvostetuimmista pelaajista.

The Shore Break
2014, Elokuvat
8

Pienessä ja tiiviissä maaseutuyhteisössä Etelä-Afrikan Wild Coastissa asuvalla kahdella serkuksella on täysin erilaiset suunnitelmat kehittää omaa kotimaataan.

The Sound of Belgium
2012, Elokuvat
8

Joskus kiihkeä, toisinaan syvällinen. Tämä dokumentti on opettavainen ja viihdyttäväkin matka tanssimusiikin maailmaan Belgiassa, jossa moderni Eurooppa syntyi.

Break Through
2012, Elokuvat
7.9

Teatteriopiskelijoiden näytelmästä tulee kumouksellinen teos HLBT-yhteisön oikeuksien puolustamiseksi.

Workingman's death
2005, Elokuvat
7.9

Uuden vuosisadan alussa kuvattu dokumentti maalaa eri puolilla maailmaa työskentelevien työläisten muotokuvia. Se tarkastelee elokuvallisella otteella modernin ajan muovaamien työläisten olosuhteiden ja tavoitteiden kehittymistä viime vuosisadan aikana.

Man on Wire
2008, Elokuvat
7.7

Katsaus köysikävijä Philippe Petitin rohkeaan mutta laittomaan korkealankarutiiniin New Yorkin WTC-kaksoistornien välissä vuonna 1974, jota jotkut pitävät "vuosisadan taiteellisena rikoksena".

Ride your Dream
2020, Elokuvat
7.8

Moottoripyöräily oli miesten maailma, tähän saakka. Tässä dokumentissa tutustutaan Ana Carrascoon, espanjalaiseen ajajaan, joka on mullistanut koko kaksipyöräisten maailman ja jolla oli jo nuorena selkeä unelma: maailmanmestaruus. Intiimit keskustelut hänen perheensä ja tiiminsä kanssa valottavat Anan tavoitteita sekä hänen kohtaamiaan esteitä ja unelmia, jotka hän haluaa saavuttaa. Urallaan tämä Murciasta kotoisin oleva ajaja on jo voittanut ensimmäisenä naisena maailmanmestaruuden ja on todellinen inspiraation lähde kaikille.

Dancer
2016, Elokuvat
7.8

Tässä intiimissä muotokuvassa kiistanalainen baletin ihmelapsi Sergei Polunin pohtii intoa, kapinaa ja kurjuutta.

Bricks In Motion
2016, Elokuvat
7.8

Maailmassa on tuhansia Lego-keräilijöitä, jotka tekevät kotivideoita ja -elokuvia suosikkileluistaan. Nostalginenkin dokumentti kertoo heidän ainutlaatuisen tarinansa.

Shih
2016, Elokuvat
7.7

Shih kertoo Paola Shihin paluusta Taiwaniin tapaamaan isäänsä kahdenkymmenen vuoden erossaolon jälkeen.

Goshen
2015, Elokuvat
7.7

Dokumentti kuljettaa katsojansa opetuksellisen lähestymistavan kautta Meksikon vuoristoon tutustumaan tarahumara-alkuperäisväestön kestävään elämäntapaan ja siihen, miksi heidän perinteensä ovat vaarassa hävitä.

The Peddler
2010, Elokuvat
7.7

Parrakas elokuva-alan tee-se-itse-mies Daniel Burmeister matkustaa eri kaupungeissa kuvaten ennätysajassa lähes nollabudjetin filmejä, joita tähdittävät paikalliset ihmiset.

The Fabulist
2022, Elokuvat
7.6

Inspiroivassa ja koskettavassa dokumentissa kokenut Hollywoodin kykyjenetsijä ja agentti Sandi Marx kamppailee terveytensä kanssa ja päättää aloittaa uuden uran stand-up-koomikkona.

La Rojan salaisuudet – Maailmanmestarijoukkue 2010
2020, Elokuvat
7.6

11. heinäkuuta 2010 Espanjan jalkapallomaajoukkue La Roja saavutti tavoitteensa ja voitti maailmanmestaruuden. Se kosketti paitsi joukkuetta myös koko kansakuntaa. Tästä upeasta voitostaan huolimatta La Rojan on täytynyt kohdata monia haasteita ja vaikeuksia noustakseen legendojen joukkoon. Joukkue saapui Etelä-Afrikkaan voitettuaan vuoden 2008 jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut valmentajanaan Vicente del Bosque. Ennakkosuosikkina pidetyn La Rojan ensimmäisessä ottelussaan kokema tappio Sveitsiä vastaan tuli kaikille shokkina. Se kuitenkin sai Del Bosquen ja joukkueen hitsautumaan yhteen ja keskittymään yhteiseen päämäärään: pelaamaan hienoa jalkapalloa ja tekemään historiaa.