Navillera
2021, Sarjat
8.7

Unelmaa elättelevä 70-vuotias vanhus ja 23-vuotias lahjakkuus pääsevät toisiaan auttamalla irti karusta arjesta ja aikovat ryhtyä balettitanssijoiksi.

Hospital Playlist
2020, Sarjat
8.7

Viiden lääkärin ja heidän potilaidensa jokainen päivä on erikoislaatuinen sairaalassa, jossa tapahtuu kaikenlaista syntymän ja kuoleman väliltä.

Kotikatsomo: Tuntematon sotilas
2018, Sarjat
8.5

Väinö Linnan romaaniin Tuntematon sotilas perustuvan ja Aki Louhimiehen vuonna 2017 ohjaaman elokuvan tv-sarjaversio sisältää puolitoista tuntia enemmän materiaalia kuin elokuvaversio. Pääosia näyttelevät Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen).

Sillä silmällä
2018, Sarjat
8.5

Nenäliinat esiin! Fab Five -viisikko tarjoilee uudella kaudella lisää trendikkäitä vinkkejä, tunteikkaita muuttumisleikkejä sekä liikuttavan vilpittömiä paljastuksia.

Neon Genesis Evangelion
1995, Sarjat
8.5

Toisesta Iskusta on kulunut viisitoista vuotta. Shinji Ikari liittyy isänsä NERV-ryhmään, jonka nuorten kuljettajien on taisteltava hirviömäisiä Enkeleitä vastaan.

Huippu- drag queen haussa
2009, Sarjat
8.5

Drag queenit kilpailevat 100 000 dollarista ja Amerikan seuraavan drag-supertähden tittelistä Emmy-palkitussa ohjelmassa, jonka juontaa RuPaul, kaikkien drag-äitien äiti.

Riverdale
2017, Sarjat
6.5

Teini-ikäinen Archie ja hänen ystävänsä luovivat seksin, romantiikan, koulun ja perhe-elämän karikoissa. He sotkeutuvat synkkään riverdalelaiseen salaisuuteen.

JoJo's Bizarre Adventure
2012, Sarjat
8.5

Joestarin suvun jälkeläiset – jotka kaikki käyttävät samaa lempinimeä – ovat jo monessa polvessa taistelleet superkonnia vastaan eri aikakausina.

Love, Death & Robots
2019, Sarjat
8.4

Tim Millerin ja David Fincherin animaatioiden antologiassa vilisee kauhistuttavia otuksia, hurjia yllätyksiä ja mustaa huumoria.

Vallan linnake
2010, Sarjat
8.5

Tanskalainen draamasarja sukeltaa maan hallituspolitiikan kulisseihin. Kuvitteellisen Maltilliset-puolueen puheenjohtaja Birgitte Nyborg (Sidse Babett Knudsen) elää uransa tähtihetkiä päätyessään yhdeksi maan tärkeimmistä johtohahmoista. Poliittisen pelin keskiössä olemisella on kuitenkin vaikutuksensa naisen yksityiselämään. Kuinka käy Nyborgin avioliiton, kun hän samanaikaisesti kantaa vastuuta koko kansasta? Sarja sai vuonna 2012 Britannian elokuva- ja televisioakatemian parhaan ulkomaisen televisiosarjan palkinnon.

Roskasakki
2001, Sarjat
8.5

Seuraa kolmen pitkäaikaisen kaveruksen ja pikkurikollisen viinanhöyryisiä kommelluksia. Äijät hoitavat hommiaan Nova Scotian asuntovaunukylästä käsin.

After Life
2019, Sarjat
8.4

Lehtitoimittaja yrittää epätoivoisesti toipua vaimonsa kuolemasta ja tekeytyy yllättäen tylyksi torjuakseen avuntarjoajat.

Cobra Kai
2018, Sarjat
8.4

Katkeria vihollisia, kilpailevia dojoja ja uusia tulokkaita. Daniel ja Johnny ottavat yhteen West Valleyn vanhojen vastustajien kanssa Karate Kid -elokuvien jatkosarjassa.

Huippu- drag queen haussa: Tähtiloistoa
2012, Sarjat
8.5

Edellisten kausien fanien suosikit ja kiihkeät viholliset kilpailevat 100 000 dollarin palkinnosta ja himoitusta paikasta kunniagalleriassa.

Delhi Crime
2019, Sarjat
8.5

Poliisi tutkii paljon huomiota saaneita rikoksia sarjassa, jonka kaudet ovat saaneet innoitusta myös todellisista tapahtumista.

Scavengers Reign
2023, Sarjat
8.6

When a deep space freighter is damaged by a solar flare its surviving crew are stranded on a beautiful and unforgiving planet. They begin to learn the true nature of this planet as they try to survive long enough to escape or be rescued.

Twenty Five Twenty One
2022, Sarjat
8.6

Aikana, jona unelmat tuntuvat saavuttamattomilta, teini-ikäinen miekkailija tavoittelee suuria ja tapaa ahkeran nuoren miehen, joka yrittää saada elämänsä taas kuntoon.

Regular Show
2010, Sarjat
8.6

Laiskanluontoiset Rigby-pesukarhu ja Mordecai-sinitöyhtönärhi ovat parhaat ystävät, ja parivaljakko on valmis tekemään kaikkensa, jotta arkielo muuttuisi mielenkiintoisemmaksi.

Our Blues
2022, Sarjat
8.6

Jeju-saarella asuvien ja työskentelevien ihmisten tarinoissa rakkaus on katkeransuloista – ja elämä täynnä ylä- ja alamäkiä.

Mr. Queen
2020, Sarjat
8.6

After waking up in the body of a 19th-century queen, a chef must navigate the royal court and find a way back to the present — and his own life.

Middleditch & Schwartz
2020, Sarjat
8.6

Koomikkopari Thomas Middleditch ja Ben Schwartz vääntää pienistä ideoista hupaisia tarinoita sarjassa, joka koostuu täysin improvisoiduista komediaspesiaaleista.

Hilda
2018, Sarjat
8.6

Hilda on peloton oman tiensä kulkija, joka lähtee taikametsän kodistaan suurkaupunkiin. Matkallaan hän kohtaa uusia ystäviä, taikaolentoja ja seikkailuja.

Warrior
2019, Sarjat
8.4

1800-lopun San Franciscossa Kiinasta juuri maahan saapunut Ah Sahm käyttää hyväkseen taistelulajitaitojaan ja ryhtyy työskentelemään paikallisen Chinatownin armottomimman rikollisjengin leivissä. Ah Sahm joutuu keskelle kaupungin alamaailmassa riehuvaa jengisotaa, mutta hänellä itsellään on myös oma, salainen päämäärä.

Mad Unicorn
2025, Sarjat
8.5

Nuori mies lopettaa kaduilla lorvailun ja perustaa startup-yrityksen, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia – ja houkuttelee vaikutusvaltaisia vihollisia.