51min - Ensimmäinen päivä on pullollaan bikineitä, samppanjaa ja kuhertelua. "Tropical Desiren" kilpailijat eivät tiedä, missä ohjelmassa he oikeasti ovat.
45min - On kulunut vasta yksi päivä, mutta lukuisia sääntöjä on rikottu! Stella mokaa, Kevin ei pysty pidättäytymään, ja Dennis tekee ison päätöksen.
52min - Juonenkäänne! Kaksi ulkopuolista tulee hakemaan kaksi onnekasta kilpailijaa treffeille. Uudet tulokkaat eivät kuitenkaan tiedä, millaisessa deittiohjelmassa ovat.
50min - Uudet kilpailijat eivät aikaile sääntöjen rikkomisessa. Haavoittuvaisuutta käsittelevä työpaja paljastaa jännitteitä parien välillä.
46min - Kaikkien pitää alkaa käyttää rannekelloja, jotka tunnistavat aidon tunneyhteyden. Fabio yrittää pelata sekä Sophien että Annan kanssa.
47min - Uusi päivä tuo mukanaan uusia houkutuksia. Altaalla pidetään Baywatch-teemabileet, ja kolme uutta tulokasta saapuu retriittiin sekoittamaan pakkaa.
44min - Tobi alkaa epäröidä Stellan suhteen tämän oltua treffeillä Marcon kanssa. Anna menee eteenpäin, mutta kaikella on hintansa. Emely ja Samira juttelevat Kevinistä.
45min - Miehet laittavat jäitä hattuun osallistumalla toksista maskuliinisuutta käsittelevään työpajaan. Kevin ja Emely saavat tilaisuuden ansaita takaisin menettämänsä rahat.
40min - Lana järjestää pareille viimeiset treffit, joilla he saavat ilmaista itseään ja viettää herttaisen hetken yhdessä. Paratiisin yllä häilyy kuitenkin jo synkkä pilvi.
41min - Viimeisessä työpajassa ryhmä keskustelee siitä, kuinka kukin on kasvanut ihmisenä. Nyt kysymys kuuluukin, kuka astelee retriitistä voittorahat mukanaan.
Das ist wunderbar!!!
Amo muito
Naked Attraction UK
True Love or True Lies?
Paratiisihotelli Tanska
Temptation Island Espanja
Paratiisihotelli Ruotsi
Naked Attraction Suomi
Bear Gryllsin julkkisjahti
Suuri keramiikkakisa
Irwinin perheen eläintarha
The Challenge
The Influencer
Amazing Race Suomi
Maailman rankin kisa: Eco-Challenge Fidži
Kompani Svan
The Circle: USA
MasterChef Australia Dessert Masters
MasterChef Denmark
Good Luck Guys Ruotsi
Making The Cut
Masterchef
Lego Masters Ruotsi
Beast Games
Alastomat selviytyjät: Yksin
Men on a Mission