23min - Opettaja Usva keksii oppilailleen paritehtäviä, joihin tartutaan vaihtelevalla innolla. Osmo ja Anttu kohtaavat yhteisen haasteen.
23min - Ritan jääveistostaide ei tee suurta vaikutusta kehenkään, mutta sitten salaperäinen taiteilija tekee kaikilta salaa yön pimeydessä huipputeoksen.
23min - Rita järjestää pormestarinvaalit kuultuaan, ettei hänen isäänsä ole koskaan äänestetty virkaansa. Voittajan selvittyä vanhat säännöt lentävät romukoppaan ja uudet otetaan tilalle.
23min - Kromi panee itsensä likoon 17. hääpäivän kunniaksi. Mutta hurmaako hurja Kyösti Kallio Lyytin?
23min - Pormestari on määrännyt juurikaskuun, jolloin syödään pelkkiä keitettyjä punajuuria. Tuiskulalaisten elämä on sietämättömällä tolalla, kunnes Rita keksii salaisen herkun.
12min - Tuiskulan maagiset lumipallojuhlat on ovella ja Gustav tahtoo juhlimaan! Hienon valeasun ansiosta hänet kruunataan illan kuningattareksi.
11min - Rita on valmistumassa vihanhallintakurssilta ja Osmo päättää järjestää suuret valmistujaisjuhlat. Mutta hermot kärähtää pari kertaa, ennen kuin päästään juhlimaan.
11min - Osmoa kirvelee Lumiladen menetys Kromille. Apua pyydetään Näpsältä, nelikätiseltä hirviöltä, jonka erityisalaa on varastelu.
11min - Osmo ja Rita lähtevät Gustavin estelyistä huolimatta etsimään Sateenkaarilunta. Gustav yrittää eksyttää ystävänsä tuulesta temmatuilla reittiohjeilla.
11min - Väsynyt kissaisä tyrkkää jälkikasvunsa Osmon hoteisiin. Ja koska Pupuli on taas pulassa, Osmo yrittää selviytyä työläästä tehtävästä.
11min - Gustavin on jo pidemmän aikaa pitänyt käydä äiskällä kylässä, ja nyt se tapahtuu. Myös Urkki ilmestyy paikalle, kuten Osmo ja Rita, jotka on naamioitu hirviöiksi. Mikä voisi mennä pieleen?
11min - Osmolle on kasvanut ensimmäinen partakarva ja se tarkoittaa sitä, että pian iskä haluaa jutella "tärkeistä asioista". Osmo on asiasta vähintäänkin kiusaantunut.
11min - Tänään olisi tarkoitus viettää Osmon ensimmäistä kesäpäivänseisausta, mutta pian Gustavin suojeluvaisto lyö pahasti ylikierroksille.
14min - Rita saa hirviökaverin, jonka kanssa hän vaihtaa koteja. Tämä onkin paras tapa oppia monstrologiaa.
14min - Monsterimuistelopäivänä Gustav tahtoo jutella esi-isilleen. Mutta onkohan Tuiskulassa asuminen tehnyt monsterista ihan nössön?
11min - Tuiskulan sillipäivän vietto uhkaa karahtaa karille, sillä Osmo suututtaa näädän. Osmon on vaikea sulattaa koko asiaa.
14min - Ukko Kivinen on laatimassa testamenttia. Oletettavasti häneltä jää mojova perintö, joten nyt on hyvä aika ystävystä Ukon kanssa oikein kunnolla.
11min - Rita pelastaa pienen puun ja lahjoittaa sen Tuiskulalle pitääkseen sen turvassa. Mutta tämä puu ei tahdokaan seisoskella yötä päivää keskellä kylää.
14min - Ilmastointiputkissa mörisevä Jutska aiheuttaa harmia ja kylvää epäilyksiä Rufuksen ja kolmen kaveruksen välille.
11min - Osmo ja Rita siivoavat Gustavin kellarihuoneen ja heittävät vahingossa arvokkaan sukutaikinan roskikseen.
11min - Salaisuus Ritan äidistä paljastuu. Rita pyrkii takaisin sinne, minne kuuluu.
14min - Rita osallistuu vapaan tyylin luistelukisoihin, mutta hänen esityksessään ei ole mitään vapaata.
11min - Ahmariina pitää Tuiskulaa kauhun vallassa ärjymällä ja varastamalla punajuuria. Pormestari yrittää löytää ratkaisua ahmaongelmaan ja Gustav yrittää olla se ratkaisu.
14min - Koko Tuiskulan väki menettää muistinsa, eikä kukaan enää tiedä, keitä he ovat. Roolit jaetaan pikaisesti vähän umpimähkään.
11min - Rita ja Lyyti lähtevät Mörkövuorelle viettämään äiti-tytär-laatuaikaa. Mutta Kromi ei kestä olla yksin kotona, vaan lähtee heidän peräänsä.
11min - Kromi yrittää löytää Tuiskulaan haettaville Talvikisoille maskottia. Gustav on tietysti innoissaan.
11min - Pormestari päätyy oman sääntönsä uhriksi ja kisaamaan Osmon kanssa siitä, kumpi on huonoin tuiskulalainen.
14min - Rita toteuttaa isänsä suuren lapsuushaaveen. Kolonen tarttuu mahdollisuuteen ja muuttaa kartanoon.
11min - Tuiskuvision laulukilpailuihin ottaa tänäkin vuonna osaa monta mielenkiintoista sävellystä. Ennakkosuosikki on vahvoilla, mutta altavastaaja yllättää. Kunnes ollaan taas paistamassa jetiburgereita.
11min - Vihdoin suuri salaisuus paljastuu, mutta miten käy Gustavin tulevaisuuden Tuiskulassa ja jatkaako Kromi jodlausta?
Arvostele tämä nimike ensimmäisenä
South Park
Adventure Time: Fionna & Cake
Smiling Friends
Sausage Party: Foodtopia
Seikkailuhetki
Hazbin Hotel
City the Animation
One Piece
Common Side Effects
Archer
Seikkailuhetki – Kaukaiset maat
The Amazing Digital Circus
DAN DA DAN
Saapasjalkakissan seikkailut
The Fairly OddParents
Mulligan
Tehotytöt
Ouran High School Host Club
Star Butterfly
#1 Happy Family USA
Baby Shark's Big Show!
The Twisted Timeline of Sammy and Raj
Revi katkoviivaa pitkin