55min - Maya osallistuu murhatun aviomiehensä Joen hautajaisiin tämän perheen kartanossa – mutta uskoo näkevänsä puolisonsa päiviä myöhemmin piilokamerasta.
45min - Tutkimusten suunta muuttuu murha-aseeseen liittyvien uutisten myötä. Maya lähtee etsimään vastauksia ja saa selville jotakin yllättävää sisarestaan.
40min - Maya jahtaa autoa, joka on seuraillut häntä pitkään. Clairen lapset selvittävät äitinsä vanhan valokuvan mysteeriä sillä aikaa kun aikuisten huomio on toisaalla.
50min - Etsivät kuulustelevat rikospaikalta löytyneen moottoripyörän omistajaa. Kiercen kunto huononee juuri kriittisellä hetkellä.
54min - Maya vie Lilyn isoäidin luokse ja näkee hämmästyksekseen tutut kasvot. Kiercellä on vaikeuksia hyväksyä testitulokset.
51min - Maya sattuu rikospaikalle ja joutuu epäilysten kohteeksi – mutta alkaakin itse jaella syytöksiä. McGreggorille selviää jotakin uutta Kiercestä.
50min - Poliisi pääsee epäillyn jäljille, ja Maya päättää turvautua äärimmäisiin keinoihin. Shane vaatii selitystä – ja Maya kertoo totuuden heidän yhteisestä menneisyydestään.
35min - Kun palapelin viimeisetkin palaset alkavat loksahdella paikoilleen, Maya käy miehensä perhettä vastaan vielä kerran. Kierce puolestaan pyytää apua Coreylta.
It was alright nothing to great but wasnt the worst
Very entertaining build up, but a little overproduced on the music and flashbacks
A bit too long, but great well written ending. Exceeded my expectations.
True Detective
I, Jack Wright
Evil
Blacklist
Truth Be Told
TWIN PEAKS
Räsynukke
Silta
Twin Peaks: The Return
Saalistaja
Voice
Inside Man
C.S.I.
Berliini
Luther
Cross
Quantico
Epäilyksen polttopiste
Gangnam B-Side
The Capture
Mare of Easttown
Devil in the Family: The Fall of Ruby Franke
High Potential
Minkä taakseen jättää