Saturday Night
2024, Elokuvat
6.9

Yhdysvalloissa yksi pitkäaikaisimmista komediaohjelmista on Saturday Night Live, jonka puitteissa ovat vuosikymmenten saatossa esiintyneet monet näyttelijät, muusikot, urheilijat ja muut sen sellaiset. Ohjelman nimi oli alunperin NBC's Saturday Night ja sen ensimmäinen jakso esitettiin 11.10.1975 klo 23:30. Pimennossa on kuitenkin ollut se, miten kaoottinen ohjelman alkutaival olikaan. Jason Reitmanin ohjaama dokumenttimainen elokuva käy läpi ne 90 minuuttia ennen suoraa lähetystä. Niitä hetkiä kuvaillaan katastrofaalisiksi, mutta lopputulosta historialliseksi.

Myrskyluodon Maija
2024, Elokuvat
7.7

1800-luvun Suomen rannikkoseudulla nuori 17-vuotias Maija avioituu vasten tahtoaan kalastajamies Jannen kanssa. He muuttavat karulle ja syrjäiselle Myrskyluodon saarelle, jossa selviytyminen on päivittäistä raskasta raatamista. Vanhojen arvojen maailmassa kasvaneessa Maijassa herää tietoisuus uudesta aikakaudesta: nainen voi pelkän sivustakatsojan sijaan olla tasavertainen toimija. Parille syntyy lapsia, ja elämä on hyvää, kunnes vaikeudet alkavat: sota saapuu saarelle, Janne joutuu pakenemaan englantilaisia joukkoja ja Maija ja lapset joutuvat vangituiksi. Perhettä kohtaavat myös monet taloudelliset vaikeudet ja kuolema. Vuodet vierivät, mutta Maija pysyy vahvana ja jää Myrskyluotoon kaikista vastoinkäymisistä ja vaikeuksista huolimatta.

Villi Robotti
2024, Elokuvat
8.2

Eeppinen seikkailu seuraa robotti ROZZUM yksikkö 7134:ää, tuttavallisemmin Rozia. Kun robotti haaksirikkoutuu asumattomalle saarelle hänen täytyy oppia sopeutumaan karuun ympäristöön ja luomaan suhteita saaren eläimiin. Lopulta hän ryhtyy orvon hanhenpoikasen kasvattivanhemmaksi.

Heinähattu, Vilttitossu ja kana
2024, Elokuvat
4.9

Heinähattu aloittaa kesäloman sulkapalloleirillä, jossa seikkailee myös karkuteillä oleva Cynthia-kana. Vilttitossu taas saa uuden ystävän, Anitan, joka kaikkien yllätykseksi onkin kana.

Out Come the Wolves
2024, Elokuvat
4.7

Ashley kutsuu parhaan ystävänsä Kylen perheen syrjäiselle mökille tapaamaan kihlattuaan Nolania. Tunnelma kahden miehen välillä kiristyy, ja Nolan alkaa epäillä Ashleyn ja Kylen välistä ystävyyttä. Kolmikko lähtee yhdessä peurajahtiin, mutta kun lauma raivokkaita susia alkaa vaania heidän jokaista liikettään, heidän on tehtävä kaikkensa taistellakseen hengestään ja kohdatakseen luonnon pimeimmän puolen.

Emilia Pérez
2024, Elokuvat
5.4

Ylikoulutettu ja aliarvostettu Rita on juristi suuressa yrityksessä, joka on kiinnostuneempi vapauttamaan rikollisia kuin saattamaan heitä oikeuden eteen. Eräänä päivänä hän saa odottamattoman tien ulos, kun kartellin johtaja Manitas palkkaa hänet auttamaan itseään vetäytymään bisneksistään ja toteuttamaan suunnitelman, jota hän on salaa valmistellut ja unelmoinut jo vuosia: tullakseen naiseksi.

Hounds of War
2024, Elokuvat
4.5

Ryder ja hänen armottomat eliittisotilaansa ovat hoitaneet Yhdysvaltain hallituksen salaisia tehtäviä kaataen valtaapitäviä ja neutraloiden kohteita maansa puolesta. Heidän hallussaan oleva salainen tieto tekee heistä kuitenkin myös uhkan.

Hellboy: The Crooked Man
2024, Elokuvat
4.5

1950-luvulla Hellboy ja aloitteleva P.T.P.T:n agentti jäävät jumiin Appalakkien maaseudulle. He löytävät sieltä pienen noitien vainoaman yhteisön, jota johtaa paikallinen paholainen, jolla on huolestuttava yhteys Hellboyn menneisyyteen.

Woman of the Hour
2024, Elokuvat
6.6

1970-luvun Los Angelesissa näyttelijäksi pyrkivä Cheryl toivoo nostetta uralleen ja ilmoittautuu deittiohjelmaan etsimään omaa napakymppiään, tietämättä, että kilpailun sujuvasanaisin ja kohteliain osallistuja on todellisuudessa sarjamurhaaja.

Blink Twice
2024, Elokuvat
6.5

Tarjoilijana työskentelevä Frida onnistuu gaalaillallisen yhteydessä herättämään karismaattisen miljardöörin huomion ja tulee ystävättärensä kanssa kutsutuksi tämän omistamalle saarelle. Paikan päällä on tarkoitus syödä ja juoda hyvin ja pitää hauskaa pienellä porukalla. Eksoottinen hemmottelu ja rikkaan komistuksen huomio hivelevät Fridaa, mutta paratiisissa luikertelee käärmeitä - eikä kaikki niistä ole palkollisten metsästämiä saarta piinaavia matelijoita. Jatkuva biletys ja sen kylkiäisenä tuleva ajantajun katoaminen alkavat kuitenkin vähitellen maistua puulta. Ystävän huoli saaren todellisesta luonteesta yhdessä pienien mutta yhä häiritsevämpien tapahtumien kanssa saavat Fridan ymmärtämään, etteivät vieraat välttämättä tunne isäntäväkeä niin hyvin kuin kuvittelevat.

Abigail
2024, Elokuvat
6.5

Kun rikollisjoukko kidnappaa vaikutusvaltaisen alamaailman hahmon 12-vuotiaan ballerinatyttären, heidän tarvitsee vain vartioida tyttöä yön yli saadakseen 50 miljoonan dollarin lunnaat. Eristetyssä kartanossa sieppaajat alkavat kuitenkin kadota yksi kerrallaan. Pian he tajuavat kauhukseen, etteivät ole lukittuna sisälle minkään tavallisen tytön kanssa.

Bagman
2024, Elokuvat
4.7

Kun synkkä uhka lapsuudestaan palaa kummittelemaan, isä taistelee epätoivoisesti syvintä sisäistä pelkoaan vastaan. Tällä kertaa hän ei taistele itsensä, vaan perheensä puolesta. (Owla)

Alien: Romulus
2024, Elokuvat
7.1

Rain Carradine toimii yhtenä siirtokuntansa maanviljelijöistä, jotka tekevät pakon edessä töitä päästäkseen pois planeetalta. Ikävien käänteiden seurauksena nainen kääntyy kuitenkin vanhojen ystäviensä puoleen. Nämä ikuisesti pimeän planeetan kaivostyöhön tyytymättömät nuoret haaveilevat paremmasta elämästä ja päättävät varastaa kiertoradalla leijuvan hylätyn avaruusaseman tarvikkeiden ja muun myytävän materiaalin toivossa, jotta he voisivat matkata kauas pois. Epäileväinen Rain päättää liittyä lopulta mukaan operaatioon androidiystävänsä Andyn kanssa. Pian asemalle saavuttuaan ryhmä tajuaa, ettei asemaa ole suinkaan hylätty; ainoastaan sen asukkaat ovat vaihtuneet universumin tappavimpiin.

Civil War
2024, Elokuvat
7

Joukko amerikkalaisia toimittajia matkustaa henkensä kaupalla Yhdysvaltojen halki keskellä nopeasti leimahtanutta sisällissotaa, päämääränään Washington ja Valkoinen talo. Koko kansakunta on veitsenterällä, kun valtionjohto on muuttunut fasistiseksi diktatuuriksi ja sodan eri osapuolet toteuttavat alati kiihtyvää poliittista väkivaltaa toisiaan kohtaan.

MaXXXine
2024, Elokuvat
6.2

1980-luvun Hollywoodissa näyttelijäkuuluisuudeksi pyrkivä aikuisviihdetähti Maxine Minx kokee viimeinkin ensimmäisen läpimurtonsa. Mutta kun mystinen tappaja alkaa vaania Hollywoodin kuuluisuuksia, uhkaa hänen jälkeensä jättämä verivana paljastaa Maxinen synkän menneisyyden.

Arcadian
2024, Elokuvat
5.5

Lähitulevaisuudessa saasteet ovat tuhonneet elinolosuhteet ja normaali elämä on mahdotonta. Paul ja hänen kaksi poikaansa, Thomas ja Joseph, ovat yrittäneet selvityä katastrofin jälkeisessä maailmassa syrjäisellä maatilalla. Mutta he elävät pelon keskellä, sillä saasteet ovat avanneet portin hirvittäville olioille, jotka pyrkivät tuhoamaan loputkin ihmiskunnan rippeistä. Päivisin he saavat olla rauhassa, mutta joka ilta auringon laskeuduttua he kohtaavat olioiden armottomat hyökkäykset. Eräänä päivänä, kun Thomas ei palaa kotiin ennen auringonlaskua, Paulin on lähdettävä etsimään häntä ja perhe joutuu toteuttamaan epätoivoisen suunnitelman selviytyäkseen elossa.

The Idea of You
2024, Elokuvat
6.3

Satunnaisen kohtaamisen seurauksena 40-vuotias yksinhuoltajaäiti aloittaa romanssin planeetan kuumimman poikabändin 24-vuotiaan laulajan kanssa.

Horizon: An American Saga - Chapter 1
2024, Elokuvat
6.6

Horizon: An American Saga tutkii vanhan lännen vetovoimaa ja sitä, miten se voitettiin - ja menetettiin - monien verellä, hiellä ja kyynelillä. Se kattaa sisällissodan neljä vuotta, 1861-1865 ja vie katsojat sotaa käyvään maahan tunteikkaalle matkalle, joka koetaan perheiden, ystävien ja vihollisten silmin, jotka kaikki yrittävät nähdä mitä todella tarkoittaa olla Amerikan Yhdysvallat.

The Crow
2024, Elokuvat
4.7

Sielunkumppanit Eric Draven ja Shelly Webster murhataan julmasti, mutta Eric saa mahdollisuuden pelastaa rakastettunsa uhraamalla itsensä. Hän lähtee säälimättömälle kostoretkelle ja samalla ylittää elämän ja kuoleman välisen hennon rajan.

Inside Out - mielen sopukoissa 2
2024, Elokuvat
7.5

Jo kerran tunteiden tasapainon löytäneen teinitytön Rileyn mielen päämajassa käynnistyy suuri romutusurakka, jolla tehdään tilaa odottamattomalle yllätykselle: uusille tunteille! Ilo, Suru, Kiukku, Pelko ja Inho, jotka ovat pitkään pyörittäneet Rileyn mieltä hyvällä menestyksellä, eivät tiedä, mitä pitäisi ajatella, kun kuvioihin ilmestyy Ahdistus. Eikä hän taida olla edes ainoa uusi tulokas!

The Fall Guy
2024, Elokuvat
6.8

Taistelun runtelema stunttimies Colt Seavers palaa toimintaan, kun elokuvatähti katoaa.

No Way Up
2024, Elokuvat
4.6

Lentokone putoaa Tyyneenmereen ja päätyy vedenalaisen rotkon reunalle. Selviytyjillä riittää happea vain rajalliseksi ajaksi, joten alkaa taistelu aikaa vastaan.

Monte Criston kreivi
2024, Elokuvat
7.6

Lapsuudenystävänsä Fernandin pettämä merimies Edmond Dantes todetaan syylliseksi rikokseen, jota hän ei ole tehnyt, ja hänet lähetetään Chateau d'Ifin saarivankilaan. Edmond opiskelee miekkailua vankitoverinsa Abbé Farian kanssa, joka paljastaa hänelle Monte-Criston saarelle kätketyn valtavan aarteen sijainnin. 14 vuoden vankeuden jälkeen Edmond pakenee ja etsii aarteen. Aarteen avulla hän luo itsestään Monte-Criston kreivin ja pääsee Pariisin seurapiirien. Hänen uusi elämä saa kuitenkin kovan kolhun, kun hän saa tietää, että Fernand on mennyt naimisiin Edmondin oman lapsuudenrakkauden, Mercédèsin kanssa.

Azrael
2024, Elokuvat
5.4

Maailmassa, jossa kukaan ei puhu, naisten johtama yhteisö jahtaa nuorta Azraelia, joka on paennut vankeudestaan. Azrael on määrä uhrata erämaassa piilevän muinaisen pahan rauhoittamiseksi.