Kikin lähettipalvelu kertoo noin 13-vuotiaasta noitatytöstä, jonka on tullut aika muuttaa pois kotoa ja löytää oma paikkansa maailmassa. Kiki löytää meren rannalta kaupungin, jossa on mukana melkein kotoista tuttuuden tunnetta. Kiki lentää kuin taivaan lintu, mutta tyttö on muuten aika samanlainen kuin useimmat 13-vuotiaat. Kiki lähtee maailmalle tukenaan äidin vanha luuta ja isältä lahjaksi saatu radio, sekä musta kissa Jiji. Vapaus merkitsee ainakin aluksi myös yksinäisyyttä ja koti-ikävää.
Valkoisten aitojen ja kukkivien ruusupensaiden ympäröimällä onnellisella esikaupunkialueella on musta talo ja sen kuollut nurmikko. Naapurit eivät tiedä, että talossa on suuri salainen piilopaikka. Siellä asuu pienen kätyriarmeijan ympäröimä Gru joka suunnittelee maailmanhistorian suurinta ryöstöä. Gru aikoo varastaa kuun (kyllä, kuun!). Gru iloitsee kaikesta inhottavasta. Aseistautuneena kutistus- ja jäädytyssäteillä sekä maassa ja ilmassa kulkevilla taisteluajopeleillä hän kukistaa kaikki jotka asettuvat tielle. Siihen saakka kunnes hän tapaa kolme pientä orpotyttöä jotka näkevät Grussa jotain mitä kukaan muu ei ole koskaan nähnyt: potentiaalisen isän. Maailman kauhein konna on juuri kohdannut suurimman haasteensa: kolme pikkutyttöä nimeltä Margo, Edith ja Agnes.
Impressed by the proud caterpillar's boast that she will turn into a butterfly when she grows up, a polliwog determines to watch the caterpillar very carefully and turn into a butterfly too.
Shizuku on lukuintoinen nuori tyttö viettämässä kesälomaa ennen viimeistä kouluvuotta. Kun hän huomaa yhden nimen, Seiji Amasawa, toistuvan kaikkien lainaamiensa kirjastokirjojen takakannessa hän tajuaa, että joku on lukenut kaiken saman kuin hän. Ensiksi. Viedessään isänsä lounasta Shizuku huomaa kissan matkustavan junassa. Hän päättää seurata kissaa. Kissa johdattaa hänet Seiji Amaswan luo. Shizukun haaveena on tulla kirjailijaksi, Seiji haluaa matkustaa Italiaan ja ryhtyä kuuluisaksi viulunveistäjäksi. Sydämen kuiskaus on heidän rakkaustarinansa. Rakkauden, joka voittaa kaikki esteet.
Maija Poppanen (engl. Mary Poppins) on musikaalielokuva vuodelta 1964. Elokuva on Disneyn näytelmäelokuva, mutta siinä on myös animaatiokohtauksia. Se pohjautuu P. L. Traversin Maija Poppanen -kirjasarjaan. Elokuvan pääosissa ovat Julie Andrews ja Dick Van Dyke, ohjaus on Robert Stevensonin. Julie Andrews oli ehdokkaana Maija Poppasen roolistaan Oscar-palkinnon voittajaksi vuonna 1964.
Nokkela Mulan todistaa arvonsa perinteisiin sidotun yhteisönsä ulkopuolella, kun hän ottaa rohkeasti isänsä paikan Kiinan keisarillisessa armeijassa Ping-nimiseksi miessotilaaksi pukeutuneena. Apunaan hänellä on hävyttömän hauska suojelijalohikäärme Mushu ja onnensirkka nimeltä Si-Ri. Mulan ponnistelee ansaitakseen muiden sotureiden ja rohkean kapteeni Shangin kunnioituksen. Mulanin seikkailut johtavat ratkaisevaan taisteluun keisarillisen palatsin katolla, jossa hänen perheensä kunnia ja keisarin sekä koko Kiinan kohtalo lepää hänen käsissään.
Po-panda (Jack Black) on nöyrä nuudeliravintolan tarjoilija joka on kung fu -fanaatikko mutta jonka oma kroppa ei suoranaisesti ole kung fu -taistelijan prototyyppi. Itse asiassa Po'n tunnusomaisin luonteenpiirre on olla muinaisen Kiinan eläinkunnan patalaiskin eläin. Siitä tulee ongelma, koska vahvat viholliset ovat hyökkäämässä Po'n rauhalliseen kotilaaksoon ja kaikki toivo on ennustuksen varassa; ennustuksen, jonka mukaan hän on "valittu" pelastaja. Ryhmä taistelulajien mestareita tulevat tarvitsemaan mustan vyön kärsivällisyydessä jos he aikovat muuttaa laiskuripandan kung fu -taistelijaksi ennen kuin on liian myöhäistä.
Jali ja suklaatehdas (engl. Willy Wonka and the Chocolate Factory) on vuonna 1971 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen musikaalielokuva, jonka on ohjannut Mel Stuart. Elokuva perustuu Roald Dahlin samannimiseen kirjaan. Pääosassa esiintyy Gene Wilder.
"Earth - The Movien" jatko-osa paljastaa lisää ihmeellisiä asioita planeetastamme ja vie katsojat henkeäsalpaavalle sekä mukaansatempaavalle matkalle läpi mantereiden, merien ja taivaan.
Merenrantakaupungin asukkaat joutuvat muuttouhan alle, kun rikkaat maanomistajat haluavat rakentaa talojen tilalle golf-kentän. Mikey Walsh on pikkupoika, joka ei haluaisi muuttaa perheineen pois tutuilta kulmilta. Isoveli Brand tajuaa realiteetit ja tyytyy tuomioon, kuten myös pikkukaupungin muut asukkaat. Eräänä päivänä Mikey koluaa kavereidensa Chunkin, Mouthin ja Datan kanssa isoisänsä vanhoja tavaroita talonsa ullakolta ja löytää legendaarisen aarrekartan. Aarteen avulla Mikey voisi pelastaa kotipaikkansa! Kaverit päättävät lähteä aarteen metsästykseen ja lopulta porukkaan saadaan mukaan myös isoveli Brand, Andy ja Stef. Näin on kasassa The Goonies! Maan alla seikkaillessa vastaan tulee kaiken maailman vastoinkäymisiä, ansoja jne. Aarteen perässä on lisäksi Fratellin rikollisperhe Mama Fratellin ja idiottipoikien Jaken ja Francisin voimin.
Eletään joulunaluspäiviä 1940-luvun alkupuolella Clevelandissä, ja 9-vuotias Ralphie haluaa joulupukilta yhtä asiaa ennen kaikkea: Red Ryder -merkkistä karbiini toimista ilmakivääriä. Kahlatessaan lumessa kouluun, kohdatessaan naapuruston kiusaajan ja vieraillessaan tavaratalon pahantahtoisen joulupukin luona Ralphie juonii, vehkeilee ja kampanjoi saadakseen kaikkien aikojen upeimman joululahjan tässä sydäntälämmittävässä, hysteerisen hauskassa ja suloisen nostalgisessa jouluelokuvassa.
Jo kerran tunteiden tasapainon löytäneen teinitytön Rileyn mielen päämajassa käynnistyy suuri romutusurakka, jolla tehdään tilaa odottamattomalle yllätykselle: uusille tunteille! Ilo, Suru, Kiukku, Pelko ja Inho, jotka ovat pitkään pyörittäneet Rileyn mieltä hyvällä menestyksellä, eivät tiedä, mitä pitäisi ajatella, kun kuvioihin ilmestyy Ahdistus. Eikä hän taida olla edes ainoa uusi tulokas!
Susanin kääntymys (Miracle on 34th Street) on George Seatonin ohjaama yhdysvaltalainen jouluelokuva vuodelta 1947. Elokuvassa tavaratalon joulupukkina työskentelevä Kris Kringle joutuu oikeuden edessä todistamaan olevansa oikea joulupukki. Elokuva sai kolme Oscar-palkintoa. Palkinnot tulivat parhaasta alkuperäistarinasta, parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta ja Edmund Gwennille parhaasta miessivuosasta roolistaan Kris Kringlenä.
Porco Rosson tarina sijoittuu 20-luvun lopun Italiaan, jossa ensimmäisen maailmansodan lentäjistä on tullut maattomia seikkailijoita - Välimeren villejä viikinkejä ja hurjia ryöväreitä. Adrianmeren uljaista lentäjä-ässistä legendaarisin on Porco Rosso. Lentäjällä on sian ulkomuoto, mutta hänen rinnassaan sykkii sankarin lämmin sydän. Ja aivan erityisesti se sykkii Välimeren viehkeimmälle kaunottarelle.
Liity mukaan hauskanpitoon, kun television suurimmat pikkutähdet lähtevät hurjiin seikkailuihin tässä piirretyssä kokoillan spektaakkelissa itse Steven Spielbergiltä: Tiny Toon Adventures: How I Spent My Vacation. Koulu on ohi ja mahtavat ajat ovat edessä tälle villille porukalle, joka on odottanut kovasti lomaansa. Mutta kuka aiheuttaa eniten tuhoa? Veli ja Viivi loppumattomalla vesisodallaan? Vai kenties Helperi perheensä (ja Topi Sorsan) kanssa matkallaan "Onnenmaahan"? Vai onkohan se sittenkin Elmira, joka kohtelee rajuja petoja kuin pieniä kissanpentuja ollessaan safarilla?
Nokkela ja hyväsydäminen Kubo elättää itsensä kertoilemalla tarinoita pienen rannikkokaupunkinsa asukkaille, muun muassa ystävilleen Hosatolle, Akihirolle ja Kameyolle. Kubon hiljaiselo saa äkillisen lopun, kun hän tulee kutsuneeksi menneisyydestä hengen, joka laskeutuu taivaista langettamaan muinaista kostoa. Kubon on pelastettava perheensä ja ratkaistava kaatuneen samurai-isänsä arvoitus. Hän kohtaa pakomatkallaan kaksi uutta ystävää, Apinan ja Kuoriaisen. Maagisen shamisen-soittimensa avulla hänen on päihitettävä jumalia ja hirviöitä, joiden joukossa ovat kostonhimoinen kuningas ja pahat kaksossisarukset. Onnistuuko Kubo selvittämään verenperintönsä salaisuudet, yhdistämään perheensä ja täyttämään sankarin kohtalonsa?
Spencer Tracy tähdittää Oscar-voittajaroolia nöyränä kalastajana, joka opettaa hemmotellulle, rikkaalle lapselle asioita elämästä ja rakkaudesta tässä klassisessa Rudyard Kiplingin "Meren Urhoja" elokuvaversiossa. Hemmoteltu ja rikas pentu Harvey (Freddie Bartholomew) on saanut kaiken elämässään… paitsi ystäviä ja perheen. Kun poika tulee merisairaaksi laivassa matkalla Eurooppaan ja putoaa laidan yli, häntä uhkaa yksinäinen kuolema keskellä Atlanttia kunnes portugalilainen kalastaja-alus pelastaa hänet. Laiva ei palaa satamaan ennen kuin se on täynnä kalaa, jolloin kiittämättömän Harveyn on tehtävä jotain, mitä hän ei ole tehnyt aiemmin. Hänen täytyy tehdä töitä. Useiden kuukausien aikana Harvey saa kalastaja Manuelilta (Tracy) rakkautta, jota hän ei koskaan saanut isältään, hän oppii arvostamaan ahkeraa työntekoa ja oppii enemmän kuin hän oppisi koskaan yksityiskouluissa ja mukavissa työpaikoissa.
Arielia, hauskaa ja ilkikurista merenneitoa kiehtoo kaikki ihmiseen liittyvä. Hän sivuuttaa isänsä käskyn pysyä erossa meren yläpuolisesta maailmasta, vaan ui pintaan ja pelastaa raivoavassa myrskyssä unelmiensa prinssin. Hän tahtoo olla ihminen, joten tekee sopimuksen katalan merinoita Ursulan kanssa vaihtaen evänsä ja kauniin äänensä jalkoihin. Paras ystävänsä, suloinen ja puhelias Pärsky, ja vastahakoinen esiliinansa Sebastian, reggaeta laulava hulvaton rapu rinnallaan Arielin täytyy voittaa prinssin rakkaus ja pelastaa isänsä kuningaskunta. Kaikki tämä sydämen takoessa kilpaa kelloa vastaan. Sisältää tupakkatuotteita.
Scooby-Doo, Shaggy, Velma, Daphne ja Fred yhdistävät jälleen voimansa selvittääkseen yhden hirmuhauskimmista mysteereistä urallaan.
Walt Disneyn ajaton mestariteos on kuvien ja äänten juhlaa, joka koostuu kahdeksasta jaksosta, joihin on yhdistetty klassista musiikkia ja aikaansa edellä olevaa animaatiota. Näe tanssivia keijuja, kaloja, kukkia, sieniä ja lehtiä Pähkinänsärkijä-sarjassa. Seuraa Mikki Hiirtä ikonisessa roolissaan Noidan oppipoikana, naura mukana koomiselle baletille, jota tähdittävät virtahevot, norsut, alligaattorit ja strutsit Tuntien tanssissa. Pidä kiinni istuimestasi, kun paha Tšernobog kutsuu levottomat sielut koolle Yössä autiolla vuorella. Katso, kun musiikki herää eloon, kuule kuvien puhkeavan lauluun ja koe jännitys, joka on Fantasia.
Woody on aina ollut varma paikastaan maailmassa ja siitä, että hänen tärkein tehtävänsä on pitää huolta lapsestaan, oli sitten kyseessä Andy tai Bonnie. Joten kun Bonnien itse askartelema uusi rakas leluhahmo Kahveli julistautuu lelun sijaan “roskaksi”, Woody päättää näyttää Kahvelille, miksi sen olisi syytä nauttia leluna olemisesta. Mutta Woody tajuaa itsekin vasta vanhojen ja uusien ystävien seurassa tehtävällä autolomaseikkailulla, jonka varrelle osuu yllättävä jälleennäkeminen hänen vanhan ystävänsä Bo Peepin kanssa, miten suuri maailma voikaan pienelle lelulle olla.
Nuori mies Tristan yrittää voittaa kauniin, mutta hieman etäisen Victorian sydämen lähtemällä matkalle, jonka tarkoituksena on löytää pudonnut tähti. Se vie hänet outoon ja kiellettyyn paikkaan hänen kylänsä ulkopuolelle. Siellä hän löytää tähden, joka muuttuukin Yvaine-nimiseksi tytöksi. Tristan ei ole kuitenkaan ainoa, joka on etsimässä tähteä. Kuninkaan neljä elossa olevaa poikaa - unohtamatta kolmen kuolleen veljen haamua - tavoittelevat tähteä, koska se olisi avain valtaistuimelle. Tristanin täytyy voittaa myös paha noita Lamia, joka puolestaan tarvitsee tähden tullakseen jälleen nuoreksi. Tristanin taistellessä näitä vaaroja vastaan, hän törmää samalla merirosvo Kapteeni Shakespeareen sekä hieman hämäräperäiseen kauppiaaseen, jolloin hänen tehtävänsä muuttuu. Hänen täytyy voittaa tähden sydän puolelleeen löytääkseen oikean rakkauden merkityksen.
Jääkaudella juro mammutti, jolla on traaginen tausta, liittyy vitsejä laukovan laiskiaisen ja ovelan sapelihammastiikerin seuraan viedäkseen yksivuotiaan vauvan metsästäjäisälleen.