Sir Ranulph Fiennesiä pidetään nykyajan suurimpana tutkimusmatkailijana. Hänen uskomattomiin saavutuksiinsa kuuluu navalta navalle matkustaminen ja Etelämantereen ylittäminen jalan.
Katsaus traumapuhdistuksen maailmaan karismaattisen yrityksen omistajan Sandra Pankhurstin ja Melbournen Specialized Cleaning Services -yrityksen henkilökunnan silmin.
After decades out of the spotlight, country music icon Tanya Tucker makes a comeback with the help of Americana star Brandi Carlile in this documentary.
Elokuva "Allt för Norge" kertoo tarinan kuinka Egil ”Drillo” Olsen, hänen joukkueensa ja Norjan kansa kokivat yhteisen matkan 90-luvulla. Drilloista tuli symboleja muutoksessa elävälle kansakunnalle. Yksityistallenteet ja uusi arkistomateriaali vievät katsojan pelimatkoille, pukuhuoneisiin ja sisälle seikkailuun, jonka olet todistanut vain katsomosta tai tv:stä.
Nykyurheilu on täynnä supertähtiä, mutta legendoja on vähän. John McEnroe on sellainen. Hän oli tenniksen lainsuojaton, yksi lahjakkaimmista pelaajista, joka on koskaan astunut tenniskentälle.
Dokumentti suomalaisesta JVG-rap-duosta. Kymmenen vuoden aikana tallennetun ennennäkemättömän videomateriaalin lisäksi elokuvassa on mukana JVG ja sen tarinan rakentaneet taustavaikuttajat, perheenjäsenet ja ystävät.
Yli puoli miljoonaa negatiivia kiteyttävät meille valokuvaaja Micha Ar-Bamin elämän ja vievät meidät eeppiselle matkalle kyseenalaistamaan historiaa kameran linssin läpi.
Vuoden 2022 kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittaneen Annie Ernaux'n elämä ennen menestystä nähdään perheen 1970-luvun Super 8 -kaitafilmien kautta. Annie työskentelee opettajana, mutta on alkanut rakentaa maailmaa, johon hänen kirjansa matkaavat seuraavaksi 50 vuodeksi. Super 8 -vuodet kuvastaa Ernaux'n romaaneista löytyvää menneisyyden mysteerien ja tulevaisuuden epävarmuuden tarkastelua. Ernaux itse toimii kertojana, kameran takana on hänen miehensä, ja heidän poikansa ohjaa tätä intiimiä kuvausta kirjailijan elämästä.
Dokumentti kertoo Walesin prinsessa Dianan elämästä ja kuolemasta ennennäkemättömällä tavalla. Elokuva tarkastelee Dianan elämää yksinomaan arkistomateriaalin kautta.
Robin Trygg päättää kiivetä Mount Everestille vaihtoehtoista reittiä, mutta hänen elämänsä mullistuu, kun tuhoisa maanjäristys keskeyttää matkan.
Patricia Highsmith on tunnettu yhdysvaltalainen jännityskirjailija ja mm. Tom Ripley -hahmon luoja. Ohjelmassa tutustutaan Patricia Highsmithiin hänen julkaisemattomien päiväkirjojen kautta, jotka kertovat mm. kirjailijan rakkauden kaipuusta ja oman identiteetin etsimisestä. Monet Highsmithin kirjat on filmatisoitu, tunnetuimmat niistä ovat Muukalaisia junassa, Lahjakas herra Ripley ja Carol.
Joan Collins, yksi viimeisistä Hollywoodin kulta-ajan elossa olevista näyttelijättäristä, kertoo henkilökohtaisen arkistonsa kautta tarinan poikkeuksellisesta elämästä parrasvaloissa.
"Shellin sponsoroima New Orleans Jazz & Heritage Festival eli ”Jazz Fest” on kaupungin merkittävin vuosittainen musiikki- ja kulttuuritapahtuma, jota on kutsuttu jopa Amerikan parhaimmaksi festivaaliksi. Vuodesta 1970 järjestetty Jazz Fest on kunnianosoitus koko Louisianan alueen musiikille, ruoalle sekä käsitöille ja tuo upealla tavalla esiin alueen runsaan kulttuuriperinnön. Tapahtumaan saapuu satoja tuhansia katsojia joka vuosi, ja 14 lavalla esiintyy paikallisten suosikkiartistien lisäksi viihteen merkittävimpiä hahmoja, jotka tuovat esiin yhteyksiä Louisianan kulttuurin ja koko maailman välillä.JAZZ FEST: A NEW ORLEANS STORY -dokumenttielokuvassa nähdään ikonisen festivaalin 50-vuotispäivänä taltioituja live-esityksiä ja haastatteluja musiikkialan merkkihenkilöiltä (Jimmy Buffet, Earth, Wind & Fire, Irma Thomas ja monia muita) sekä runsaasti arkistomateriaalia viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta. Dokumenttielokuva onnistuu loistavasti ikuistamaan Jazz Festin koko kauneudessaan ja loistossaan ja tekee samalla syväluotauksen ”The Big Easyn” rikkaaseen kulttuuriin."
Hallelujah: Leonard Cohen, a Journey, a Song on erinomainen tutkielma laulaja-lauluntekijä Leonard Cohenista hänen maailmalla mainetta saaneen Hallelujah-virtensä kautta nähtynä. Tämä dokumenttielokuva punoo yhteen kolme luovaa säiettä: lauluntekijän ja hänen aikakautensa, dramaattisen matkan levy-yhtiön torjumasta laulusta listahitiksi, sekä liikuttavia kertomuksia huippuartisteilta, joille “Hallelujah” on muodostunut henkilökohtaiseksi koetinkiveksi. Leonard Cohen hyväksyi dokumentin teon juuri ennen 80-vuotispäiväänsä vuonna 2014, ja se tarjoaa runsaasti ennennäkemätöntä arkistomateriaalia Cohenin säätiöltä mukaan lukien Cohenin omia muistikirjoja, päiväkirjoja ja valokuvia, keikkataltiointeja sekä äärimmäisen harvinaisia äänityksiä ja haastatteluja.
Tarina kolmesta ystävästä, jotka pääsivät yli perheväkivallasta, huumeidenkäytöstä ja masennuksesta muodostaakseen Life of Agonyn, yhden metalligenren vaikutusvaltaisimmista bändeistä.
Elokuvaohjaaja Gabin Rivoire on seurannut kameransa kanssa house- ja teknopioneeri Laurent Garnieria useiden vuosien ajan. Tuloksena on lähikuva miehestä, joka elää tehdäkseen musiikkia.
Tarina Chol Soo Leestä, korealaisesta amerikkalaisesta, joka tuomittiin virheellisesti murhasta San Franciscossa.
Richard Davis oli 1960-luvulla lähes varaton, ja hän joutui onnettomaan ampumavälikohtaukseen toimittaessaan pizzaa. Silloin syntyi idea, josta syntyi lopulta ensimmäinen nykyaikainen luotiliivi.
Ruotsista tuli yllättäen 90-luvun puolivälissä 16-vuotias poika, joka mullisti kansainvälisen skeittauksen. Ali Boulala oli kapinallinen ja ainutlaatuisen lahjakas skeittari.
Dokumentti kuvaa New Yorkin musiikkiskeneä 2000-luvun alussa, ja mukana on aiemmin näkemätöntä materiaalia artisteilta kuten Yeah Yeah Yeahs, The Strokes, Interpol ja LCD Soundsystem.
Kotielokuva juutalaisesta pikkukaupungista vuodelta 1938 on mittaamattoman arvokas teos. Elokuva jakaa muistoja menneisyydestä, jotka heräävät eloon elokuvaajan lastenlasten kertomuksissa.
Beyond the Wasteland seuraa eri puolilla maailmaa faneja, jotka ovat valmiita äärimmäisyyksiin Mad Maxin nimissä.
Ennätyksiä rikkonut brittikiipeilijä Tom Ballard katosi vuonna 2019 Himalajan hengenvaarallisella Nanga Parbat -vuorella. The Last Mountain seuraa Tomin Kate-siskon matkaa hyvästelemään veljensä.
Dokumentti SoundCloud-räppäreistä, jotka korostavat musiikissaan väkivaltaa ja huumeita. Musaskenen ihannoima rauhoittavien lääkkeiden käyttö ja kapinallinen punk-energia ovat vaatineet veronsa ja tähtiartistit, kuten XXXTentacion ja Lil Peep, ovat kuolleet nuorina joko väkivaltaisesti tai yliannostukseen.