Muusikoiden ja ihailijoiden neroksi julistaman Daniel Johnstonin elämä ei koskaan ollut hohdokasta. Hän taisteli sisäisten demoniensa ja kaksisuuntaisen mielialahäiriönsä kanssa.
Elokuvantekijä Errol Morris yrittää todistaa väärin perustein murhasta vangitun miehen syyttömäksi arkistoaineiston, haastattelujen ja lavastettujen kohtausten avulla.
Dokumenttielokuvassa seurataan Fini Straubingeria, iäkästä naista, joka on ollut nuoresta saakka kuurosokea ja joka työskentelee auttaakseen kohtalotovereitaan. Hänen työnsä kautta nähdään, millaisia vaikeuksia kuurosokeilla on ymmärtää ympäristöään ja sopeutua maailmaan, josta he ovat lähes täysin eristyksissä.
Elvis Presley teki Las Vegasissa 31. heinäkuuta 1970 menestyksekkään paluun konserttilavoille, joilla häntä ei ollut nähty lähes vuosikymmeneen. Hänen konserttisarjansa rikkoi kaikki lipunmyyntiennätykset ja käynnisti Rokin kuninkaan uran aivan uudelleen. Tämä elokuvamittainen konserttitaltiointi ylittää parrasvalot ja esittelee legendaarisen laulajan tunteikkaaseen paluuseensa valmistuvana miehenä, tähän historialliseen tapahtumaan ympäri maailmaa saapuneita faneja... sekä sähköisen live-esityksen mieheltä, joka antoi meille rock & rollin.
Nuori Alexander McQueen saapui Lontoon muotipiireihin takavasemmalta.
Katsaus köysikävijä Philippe Petitin rohkeaan mutta laittomaan korkealankarutiiniin New Yorkin WTC-kaksoistornien välissä vuonna 1974, jota jotkut pitävät "vuosisadan taiteellisena rikoksena".
Ohjaajamestari Asif Kapadian uutuuselokuva maailman suurimmasta jalkapalloilijasta, Diego Armando Maradonasta.
Yli puoli miljoonaa negatiivia kiteyttävät meille valokuvaaja Micha Ar-Bamin elämän ja vievät meidät eeppiselle matkalle kyseenalaistamaan historiaa kameran linssin läpi.
Kolmekymmentä vuotta elokuvansa ”JFK” (1991) julkaisemisen jälkeen ohjaaja Oliver Stone tarkastelee hiljattain julkistettuja todisteita, jotka liittyvät presidentti John F. Kennedyn salamurhaan, joka tapahtui Dallasissa 22. marraskuuta 1963.
Vaikka kamera seuraa lähes puolentoista tunnin ajan palkitun luontokuvaaja Vincent Munierin ja matkakirjailija Sylvain Tessonin vaellusta, on Tiibetin ylängöllä kuvatun dokumenttielokuvan pääosassa uhanalainen ja vaikeasti tavoitettava lumileopardi. Tämän jylhässä ympäristössä asuvan kissaeläimen kohtaaminen on miesten pitkäaikainen unelma. Salapoliisin työtä muistuttava luontokuvaaminen vaatii kärsivällisyyttä, kokemusta ja neuvokkuutta. Harvinaisen luontokappaleen näkemisestä haaveilevilla matkaajilla on onneksi taitoa ja työkaluja, joilla päästä lähemmäksi tavoitetta. Etäältä ja suojaisista paikoista tarkkailevat miehet kuvaavat alueella elävää eläimistöä ja solmivat suhteita hyväntahtoisten paikallisten kanssa. Arvokkuutta uhkuva teos on esteettinen ja tyylipuhdas luontoelokuva, joka valittiin Cannesin elokuvajuhlien ilmastoaiheiseen sarjaan vuonna 2021.
Ohjaaja Werner Herzog tutkii suggestiivisessa ja vangitsevassa dokumenttielokuvassaan Grizzly Man karhuasiantuntija Timothy Treadwellin elämää ja sen dramaattista päätöstä. Treadwell eli sulassa sovussa harmaakarhujen kanssa kolmentoista kesän ajan Alaskan erämaassa. Hän myös taltioi videokameralleen viimeiset viisi kautta. Lokakuussa 2003 Treadwell löydettiin yhdessä tyttöystävänsä kanssa pahoin raadeltuna ja osittain syötynä leiripaikkansa lähettyviltä, Katmain luonnonsuojelualueelta.
Oliver Stone introduces this first chapter, giving background on the Assassination Records Review Board, created by an act of Congress following the controversy of his 1991 film, JFK. Going back to November 22, 1963, this episode explores the aftermath of President Kennedy’s assassination, and the early suspicions of his brother Robert Kennedy that more than one assassin was involved.Synopsis
Angnès Varda on vuodesta 1954 lähtien keksinyt elokuvataiteen kerta toisensa jälkeen uudelleen suurenmoisilla visioillaan. Ranskalaisen elokuvan uuden aallon uranuurtaja on hyödyntänyt valtaisaa kokemustaan luodessaan uudistavia elokuvia, viimeisimpänä viime vuoden ihana matka elokuvassa Kasvot, kylät. Varda on ollut ja on edelleen yksi elokuvahistorian suurista taiteilijoista. Varda by Agnès on hänen oma tarinansa hänen pitkästä urastaan. Yleisö saa seurata hänen taiteellista matkaansa arkistokuvien ja leikkisien dramatisoitujen rekonstruktioiden kautta.
Mitä tapahtuu kun vastanainut laulaja-lauluntekijä duo päättää soittaa yhden keikan joka päivä vuoden ajan?
Inspiroiva tositarina Whitbread Round the World kilpailuun osallistuneesta ensimmäisestä naispuolisesta miehistöstä.
Unohtunut arkistomateriaali tuo uuden näkökulman Jane Goodallin yllättävään lapsuuteen, mullistavaan tutkimustyöhön ja simpanssitutkijan maailmalle antamaan perintöön.
Supervention 2 seuraa muutamaa lajiensa parasta laskijaa ja lautailijaa heidän näyttäessä parasta osaamistaan.
Teksasilainen keksijä Tim Jenison yrittää ratkaista yhtä taiteen suurimmista mysteereistä: Kuinka hollantilaismestari Johannes Vermeer osasi maalata niin valokuvamaisesti 150 vuotta ennen valokuvan keksimistä? Vuosikymmenen kestävän seikkailu vie Jenisonin Hollantiin, pyhiinvaellusmatkalle Yorkshiren pohjoisrannikolle taiteilija David Hockneyn luo ja lopulta jopa Buckinghamin palatsiin. Jenisonin kunnianhimoinen tutkimusprojekti on yhtä huikea kuin hänen tekemänsä löydöt.
Veljekset Ben ja Tas Pappas olivat aikoinaan ammattiskeittauksen huipulla, mutta huumeisiin sortuminen vei heidät itsetuhon tielle.
Rio de Janeiron laitamilla on Jardim Gramacho, maailman suurin kaatopaikka, jossa miehet ja naiset seulovat roskat elantonsa vuoksi. Taiteilija Vik Muniz tuottaa muotokuvia työntekijöistä ja oppii heidän elämästä.
Musiikkimaailman kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Whitney Houston löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan Kaliforniasta 11. helmikuuta 2012. Dokumentti on peittelemätön kuvaus Whitney Houstonin elämästä laulajana, skandaalinkäryisenä diivana ja yksityishenkilönä.
David Bowien merkitys populaarikulttuuriin on ollut valtava. Jo 1960-luvulla muusikkona aloittaneen Bowien ura jatkui vielä 2010-luvulle saakka. Bowie kuoli maksasyöpään 69-vuotiaana vuonna 2016, mutta hänen jättämänsä taiteellinen perintö elää edelleen vahvasti. Vaikka monille Bowie on tuttu kaupallisemman tuotantonsa perusteella, hän oli ennen kaikkea kameleonttimainen taiteilija, jonka lahjakkuus ylsi muuallekin kuin rockmusiikkiin. Brett Morgenin ohjaama dokumenttielokuva Moonage Daydream ei ole faktoihin ja vuosilukuihin pohjautuva tavanomainen dokumentti vaan kokonaisvaltainen kokemus. Hämmästyttävän kirjavan kuvaston, henkilökohtaisen videomateriaalin, ennennäkemättömien esitysten sekä David Bowien oman musiikin ja sanojen välityksellä kerrottu tarina kutsuu katsojat uppoutumaan Bowien ainutlaatuiseen maailmaan.
Oman henkensä uhalla dokumenttifilmaaja Rob Stewart vie katsojat syvemmälle haiden maailmaan kuin kukaan aikaisemmin on onnistunut tekemään. Mutta suurin vaara ei oe tämä merten tunnetuin peto ? vaan ihminen. Aseistettujen salametsästäjien, korruptoituneiden poliisien ja lihansyöjäbakteerien vainoamana Stewart matkasi viiden vuoden aikana viidentoista maan halki. Hän halusi tallentaa todenmukaisen kuvan haiden fantastisesta maailmasta ja siitä elintärkeästä tehtävästä, joka niillä on maailman monimutkaisessa ekosysteemissä.
Lahjakkuudestaan, temperamentistaan ja aggressiivisuudestaan tunnetun näyttelijä Klaus Kinskin (1926-1991) kuoleman jälkeen maineikas saksalainen visionääriohjaaja Werner Herzog teki pahimman ystävänsä ja rakkaimman vihamiehensä muistoa kunnioittavan dokumentin Mein Liebster Feind - Klaus Kinski. Ohjaaja tutustui Kinskiin jo nuorena 1950-luvulla, asuessaan samassa huoneistossa hysteerisistä raivonpurkauksista kärsivän näyttelijänalun kanssa. Myöhemmin kaksikko teki yhdessä yhteensä viisi runsasta arvostusta ja useita palkintoja kerännyttä elokuvaa.