Dokumenttielokuva, jossa todellisuus on tarua ihmeellisempää ja yllättävä käänne seuraa toistaan. Sisarusten ihana jälleennäkeminen muuttuu karmivaksi draamaksi, joka kertoo valheista, salaisuuksista ja uskon merkityksestä. Gullspångin ihme palkittiin vuonna 2023 parhaan dokumenttielokuvan Guldbagge-palkinnolla.
Koulukiusatusta ylipainoisesta pojasta kasvoi suuren yleisön rakastama koomikko, kansantaiteilija Jope Ruonansuu. Hän oli monipuolisuudessaan laaja-alainen viihdetaiteilija, mutta erityisesti imitaattori, joka pystyi matkimaan yli 150 hahmoa valtaapitävistä henkilöistä. Jopen matka kulki rillumarei-kulttuurin luontevana jatkeena. Hän löi läpi, kun yhtenäiskulttuuri oli elinvoimaisimmillaan ja kasvatti suosiotaan kulttuurin alkaessa murentua. Laihdutusleikkauksella Jope pyrki terveellisempään elämään, mutta samalla eroon ylimääräisistä kiloista ja lapsuuden traumoista. Leikkauksen jälkeen hän sairastui ruokatorvensyöpään, mutta jatkoi taistelua kehitellen useita eri hankkeita. Poismeno keskeytti myös yhteisen koulukiusaamisprojektin Presidentti Sauli Niinistön kanssa, jonka Presidentti Niinistö saattoi loppuun.
Muisti, aika, tulevaisuus. Menneisyys törmää vaikeasti saavutettavaan nykyhetkeen Oscar-palkitun ohjaaja Steve McQueenin pureutuessa natsimiehitykseen Amsterdamissa. Kamera vaeltaa ovelta ovelle kaduilla, joilla on edelleen jälkiä sekä vainosta että vastarinnasta - ja heijastelee samalla paikkojen toimintaa nykyään. Tulos on yhtä murskaava kuin elämänmyönteinenkin. Se on meditaatio muistoista, kaupungista kohtaamispaikkana ja siitä, mihin olemme matkalla tulevaisuudessa.
Anselm Kiefer on yksi aikamme suurista taiteilijoista. Jatkuva keskustelunaihe on, kuinka hän käsittelee kotimaansa Saksan synkkää historiaa teostensa kautta. Anselm on ilmeikäs ja taiteellinen sukellus Kieferin tuotantoon, joka liikkuu vapaasti nykyisyyden ja menneisyyden, maalauksen ja kuvanveiston välillä tarjoten täysin ainutlaatuisen elokuvakokemuksen.
Paulina ja Augusto ovat olleet yhdessä 23 vuotta. Paulina on työskennellyt kulttuuriministerinä ja näyttelijänä, Augusto tv-toimittajana. He asuvat kauniissa talossa, jonka he rakensivat yhdessä vuosia sitten. Talo on täynnä muistoja, jotka Augusto hiljalleen unohtaa. Hän kärsii Alzheimerin taudista, ja hänen muistinsa kuihtuu, kunnes eräänä päivänä hän ei enää tunnista omaa peilikuvaansa. Mutta riippumatta siitä, kuinka yksinäistä Augustolla voikaan olla oman päänsä sisällä, Paulina pysyy hänen rinnallaan. Vaikka Augusto unohtaisi, Paulinan tunteet miestä kohtaan säilyvät yhtä vahvoina kuin aina. Oscar-ehdokas The Eternal Memory on tarina ikuisesta rakkaudesta, ja se ansaitsi voittonsa Sundancen elokuvajuhlilla.
Through newly uncovered audio and video footage, the inner life of intensely private screen legend Katharine Hepburn emerges in this documentary.
Vastatakseen kysymykseen siitä, onko toista ihmistä koskaan mahdollista oppia tuntemaan ja ymmärtämään, Mona Achache herättää Marion Cotillardin näyttelijänlahjojen turvin äitinsä Carolen takaisin henkiin. Paneutumalla päiväkirjoihin, valokuviin ja muiden kertomaan he käyvät läpi äidin vaikean elämänmatkan etsiessään ymmärrystä, sovintoa ja totuutta.
Joan Baez: I Am A Noise on intiimi dokumentti, jossa Joan Baez sukeltaa elämäntarinaansa kotivideoiden, päiväkirjojen, piirustusten ja äänitallenteiden kautta.
Kirjastossa, jota Eco kutsui maailmanmuistiksi, on yli 30 000 kirjaa. Umberto Eco: A Library of the World on kirjojen ystävän unelmamaailma, yhtä hämmentävä kuin vaikuttavakin.
Neljä mustaa trans-seksityöntekijää kertoo elämäntarinansa intiimeissä ja avoimissa haastatteluissa.
Rock-musiikki räjähti kuin supernova, kun Little Richard astui lavalle. Samalla tavalla Lisa Cortesin dokumentti räjäyttää valkoiseksi kalkittua amerikkalaista pophistoriaa ja korostaa sekä legendaarisen rock-ikonin vaikutusta että koko pophistorian afroamerikkalaisia juuria. Eksklusiivisen arkistomateriaalin kautta tähdet, kuten Mick Jagger, Paul McCartney ja Nile Rodgers, sekä mustan populaarikulttuurin tutkijat ja queer-historioitsijat kuvaavat Richardin ainutlaatuista uraa ja elämää.
L'Adamant on ainutlaatuinen päiväkeskus, joka sijaitsee suuressa asuntolaivassa Seinen varrella Pariisin sydämessä, ja johon kehitysvammaiset aikuiset ovat tervetulleita.
Joka vuosi virtanaan nuoria joka puolelta Kiinaa matkustaa Zhilin kaupunkiin etsimään töitä tekstiilitehtaista. Valtaosalle työnsaanti tietää pitkiä työvuoroja, pientä palkkaa ja asuntoloissa asumista. Dokumenttielokuva seuraa erästä nuorten joukkoa töissä ja vapaa-ajalla, kun he kertovat tulevaisuuden haaveistaan, ystävystyvät ja rakastuvat.
Join renowned Peruvian chef Virgilio Martínez in this inspirational documentary about a life-changing expedition across his country of origin.
Technicolor-väreissä loistava Hollywood-musikaali Ihmemaa Oz on vaikuttanut elokuvaohjaaja David Lynchiin poikkeuksellisen syvästi. Tämä kiehtova, moniääninen dokumenttielokuva etsii ja löytää ihmeellisiä yhteyksiä Lynchin ja Ozin maailmojen väliltä. Mukana analysoimassa muun muassa John Waters.
Matthew Bauerin kiehtova The Other Fellow -dokumentti kuvaa miehiä, joita yhdistää sama nimi tunnetun agentti 007 kanssa.
Avaa korvasi ja valmistaudu vertaansa vailla olevaan audiovisuaaliseen kokemukseen. Ihminen kuuntelee ääniä koko päivän. Mutta kuinka usein oikeasti kuuntelemme? Elokuvantekijä Sam Green esittelee ja tutkii 32 erilaista ainutlaatuista ääntä ja avaa meille portit aivan uudenlaiseen maailmaan. 32 Sounds on omaperäinen ja lumoava kokemus, meditatiivinen pohdinta äänen voimasta taivuttaa aikaa, ylittää rajoja ja muokata perusteellisesti käsitystämme ympäröivästä maailmasta.
Lähde mukaan seuraamaan erään 1900-luvun suurimpien tähtien uraa teatterien lavoilta Arabian Lawrencen Oscar-ehdokkuuden kautta aina lukuisiin palkittuihin roolisuorituksiin saakka. Peter O'Toole oli yksi suurimmista, ja dokumentti Along the Sky Road to Aqaba kertoo hänen elämäntarinansa O’Toolen omin sanoin sekä Anthony Hopkinsin, Brian Coxin, Derek Jacobin ja Kenneth Brannaghin kaltaisten suuruuksien kertomana.
Vuonna 1976 Brian de Palma teki elokuvan Stephen Kingin ensimmäisestä romaanista Carrie. Sen jälkeen yli 50 ohjaajaa on muuttanut kulttikirjailijan kirjat yli 80 elokuvaksi ja televisiosarjaksi.
Tarina Richard Harriksesta, kuuluisasta näyttelijästä, runoilijasta ja laulajasta, jonka loistavaa uraa varjosti maine juopottelusta ja kapinallisesta käytöksestä.
Taiteilija ja valokuvaaja Nan Goldin on kuuluisa etenkin laajaa ystäväpiiriään kuvaavista muotokuvistaan. Hänen teoksiaan on esillä maailman merkittävimmissä museoissa. Samoissa paikoissa, jotka vastaanottavat lahjoituksia Sacklerin perheeltä, hänen pahimmilta vihollisiltaan. Sacklerit ovat tienanneet miljardeja Purdue Pharma -yhtiönsä kautta hyödyntäessään Amerikan opioidikriisiä. Oscar-palkittu ohjaaja Laura Poitras kytkee elokuvassaan ALL THE BEAUTY AND THE BLOODSHED yhteen Nan Goldinin rajoja rikkovan taiteen ja hänen kamppailunsa verirahoja vastaan.
Ensimmäinen kattava muotokuva yhdestä aikamme vaikutusvaltaisimmista ja omaperäisimmistä taiteilijoista. Dokumentti perehtyy elokuvaohjaaja Werner Herzogin pitkään uraan varhaisista, mystisistä mestariteoksista järisyttäviin dokumentteihin ja nykyiseen amerikkalaiseen kauteen asti, meemihahmoa unohtamatta. Ohjaajan itsensä lisäksi todistamassa on iso joukko kollegoita Wim Wendersistä Nicole Kidmaniin.
Maailma on kaatumassa ihmiskunnan riippuvuuteen fossiilisista polttoaineista, ja keikahduspiste lähenee. Oliver Stone kysyy: onko ratkaisu ollut koko ajan edessämme?
Harvoin nähdyn arkistomateriaalin ja luonteenomaisen elokuva-analyysinsä keinoin dokumentaristi Mark Cousins kuvaa fasismin syntyä Italiassa ja sen leviämistä 1930-luvun Euroopassa. The March on Rome on yhtä aikaa essee-elokuva ja historiallinen dokumentti, jolla Cousins kontekstualisoi historiaa ja näyttää, miten menneisyys kuvastaa omaa aikaamme, jota leimaavat manipuloitu media ja eteenpäin hiipivä äärioikeisto.